10.12.2009

Voi tätä pimeää syksyä. Energiaa riittää juuri vain niihin pakollisiin - töihin, koirien hoitoon ja rutiineihin, ei juuri muuhun.  Senkin muutaman hetken, mitä päivissä on auringonvaloa, joutuu yleensä viettämään neljän seinän sisällä. Mutta nyt on sentään jotain jännitystä luvassa: viikonloppu Messukeskuksen näyttelyissä!

Meidän "klaanimme" osallistuu vain sunnuntain Pohjoismaiden Voittaja -kisaan. Lukas on ilmoitettu valioihin, Tosca ja Peppi (Leian tyttö Ziestan Tacita) juniorinarttuihin. Odotan innolla - itse kisaa tietysti - mutta myös sitä kaikkea ihanaa toimintaa (ystävien tapaamista, myyntikojuja, luentoja, näytöksiä..) mitä Voittajanäyttelyihin sisältyy. Meille joulunaika alkaa Messukeskuksen koiranäyttelystä.

Laumaamme on muodostunut odottamaton ystäväpari: 5-vuotias Lili ja 5-kuukautinen Haya. Lauman vanhin ja nuorin ovat nykyään erottamaton parivaljakko. On sydäntälämmittäää katsoa Lilin riehumista pennun kanssa. Pidin sitä jo "rauhoittuneena", mutta kaikkea muuta. Tällä hetkellä Leia on se vanhin ja viisain.

Etusivulla oleva joulutervehdys kuva on kuin onkin otettu tänä vuonna (moni on asian kyseenalaistanut)! Marraskuussa oli yksi ainoa aamu, jolloin maa oli valkoinen. Nappasin kameran heti aamusta mukaan pihalle, ja päätin, että edes yhden kuvan oli jotenkuten onnistuttava. Tuli kiire, ja siksi Lukas näyttää siltä, kuin se ei olisi nähnyt harjaa viikkoihin. Mutta kuvasta tuli talvinen ja se oli tarkoituskin.

________________________________________________________________

5.9.2009

Leiani on tänään 4 vuotias. Lara täyttää viikon kuluttua 2 vuotta. Mietinkin eilen, että minulla ei ole enää pentuja tai junnuja talossa, vaan kaikki ovat jo aikuisia. Sitten satuin vilkaisemaan makuuhuoneeseen... siellä lelujensa keskellä telmii viisi pentua. Se siitä pentujen puutteesta! Mutta vaikka kuinka rakastaa ja hellii pentuja, ei niihin uskalla kunnolla kiintyä. Se etuoikeus on jätettävä niiden uusille perheille.

Pentujen luonteet alkavat pikku hiljaa jo erottua. Toinen tytöistä on hyvin rauhallinen ja miettiväinen. Se pohtii kaikkea pitkään ennenkuin toimii. Sen kanssa täytyy olla hyvin kärsivällinen, mutta voi sitä onnekasta joka tämän pikkutytön luottamuksen voittaa! Toinen taasen on oikea sosiaalinen rakkauspakkaus. Se kiehnää ja pyörii sylissä, suukottelee ja nuolee. Kellahtaa selälleen ja odottaa jo nyt vatsarapsutuksia. Pojat ovat tasaisempia, kaikki reippaita ja rohkeita. Ne nauttivat painista ja rajuista leikeistä.. yleensä vaanivat jossain hyökäten aina juuri tyttöjen kimppuun.

Pennut ulkoilevat päivittäin pihalla aina ilmojen salliessa. On uskomattoman hienoa saada seurata niiden "ensikokemuksia" maailmasta. Ulkona näyttää kaikki olevan ihanaa, ruohot herkullisia ja muurahaiset mielenkiintoisia. Pennut, kuten lapsetkin, näyttävät sekä positiiviset että negatiiviset kokemukset koko olemuksellaan. Ensimmäinen matolääkekin kirvoitti jokaiselta inhonravistuksia ja naaman rutistuksia! Tunsin suurta syyllisyyttä nauraessani niiden ahdingolle :).

________________________________________________________________

15.8.2009 ..ja sitten on Veikka Gustafsson!

Leian pennut kasvavat päivä päivältä. Neljä niistä on kullanvaaleaa, kilttiä, sopuisaa, rauhallista.. ja sitten meillä on Veikka Gustafsson. Antakoon oikea Veikka anteeksi nimensä käytön, mutta se on mitä parhain kuvaamaan viidennen pentumme seikkailunhalua. Meidän Veikkamme on hieman tummempi ja pienempi kuin sisaruksensa, ja sen sielu on alusta alkaen ollut tutkimusmatkailijan!

Jo kahden päivän ikäisenä Veikka päätti kiivetä vuorelle. Se pöngersi itsensä korkealle Leian selkään, ennenkuin tajusi, että poispääsy ei olisi yhtä helppoa. Silloin se  päätti kutsua minut apuun. Kun muut menivät hyvän maitoaterian päätteeksi nukkumaan, päätti Veikka, päivittäin, lähteä vaellukselle. Hyvällä vauhdilla se hilasi itsensä pentulaatikon toiseen päähän - ja yleensä eksyi. Ja sitten taas vähän itkettiin kasvattajaa apuun. Mutta seikkailua ei lopetettu. Joka päivä se on keksinyt jotain uutta. Tänään, kahden viikon iässä, se kiipesi pois pentulaatikosta, juuri sen korkeimman reunan yli. Sitten se matkusti huoneen toiselle puolelle, ennenkuin hätä tuli. Ja taas piti vähän itkeä. Veikka oli vasta 9 päivää vanha kun se jo selvästi yritti kävellä... mihin tuo pieni mies vielä elämässään ehtiikään!

Yleensä aivan pienet pennut hieman karsastavat ihmistä. Emo on niille se turvallisin. Nämä kaverukset sen sijaan ovat aivan pienestä pitäen rakastaneet olla sylissä. Ne näyttävät todella perineen emonsa ja isänsä superihanat ja hellät luonteet.

________________________________________________________________

15.6.2009 P***a reissu

Siis aivan kirjamellisesti! Lukas sai Jumbon teemapäivä tuliaisina uutuusherkkuja ja popsi niitä onnellisena ryöstäen myös Leian ja Laran osuuden. Vaan ahneella on yleensä *piip* loppu - niin meidän pojallakin.  Lähdimme tänä aamuna autoilemaan. Lukas istui tyttöjen kanssa takapenkillä ja läähätti hieman. Sen käytös oli kuitenkin niin rauhallista, että ajattelin sillä olevan vain hieman kuuma.  Hetken kuluttua se rauhoittui ja jotenkin piristyi - ja alkoi liikuskelemaan ympäriinsä. Lilin olemus ja äänet taasen muuttuivat ärsyyntyneiksi. Minä lähinnä vain ihmettelin "vienoa" tuoksua, jonka uskoin tulevan läheisiltä pelloilta. Useinhan viljelijät käyttävät luomutuotteita peltojensa lannoittamiseen!

Vein käteni takapenkille etsiessäni laukkuani - ja sain "luomua" koko kouran täyteen. Ihan sitä omaa ja paikallista itseään. Kiitos Lukaksen! Sitä oli joka puolella mokkanahkaista laukkuani, auton penkillä, auton lattialla, Lilin kyljessä, ovessa, ikkunassa... eikä tuoksu ollut enää niin kovin vieno! Kotona siivotessani löysin sitä vielä auton avaimestakin. Siihen loppui meillä tämän uuden herkun maistelu!

Nyt kun olemme jo aiheessa, voin kertoa, että olen usein naureskellut jokaisen koiran omalle tavalle tehdä asiansa: Lukas ähisee ja puhisee, kaivaa pienen kuopan ja vääntää torttunsa siihen. Lara on meidän rypälepommittajamme. Se tekee kikkareen ja kääntyy heti katsomaan, että mitä sieltä tuli (koska eihän sitä ikinä voi tietää, että mitä sieltä tulee ;)). Sitten se ottaa askeleen tai pari ja tekee toisen kikkareen. Ja taas tutkitaan tulosta! Lili taasen ajattelee, että se tulee kun on tullakseen - ja antaa sen tulla. Lili saattaa pysähtyä vaikka keskelle suojatietä ja kyykistyä...  kun se tulee, niin se tulee :). Leia ressulla on kaikkein hankalinta. Leian TÄYTYY löytää juuri SE oikea paikka. Se on tarkkaa hommaa. Leia ravaa edestakaisin haistellen aluetta. Joskus oikeaa paikkaa saa hakea minuuttitolkulla. Se voi olla vain sentistä kiinni. Onneksi Leia tekee isomman hätänsä yleensä vain kerran vuorokaudessa!!!

________________________________________________________________

20.3.2009 Matkakertomus Liettuan Voittaja'09 reissusta

klikkaa linkkiä matkakertomus

________________________________________________________________

21.2.2009 Leian kotiinpaluu

Minun oma rakas, kaunis, suloinen ja siro tipsuni on palannut kotiin synnytys- ja pentujenhoito lomaltaan!

Samalla sen tyttöpentu muutti Helsinkiin. Tytön nimeksi tuli Peppi. Peppi matkusti autossa tosi hiljaa ja nätisti. Nukkui osan matkaa ja lopun ihmetteli! Peppi on ihana ja sen uusi perhe on ihana. He rakastivat Peppiä jo ennenkuin olivat tavanneet sen ja saaneet pitäneet sitä sylissä. Pepin uudessa kodissä oli viihtyisää, valoisaa ja tuoksui taivaalliselle. Ensin Peppi tutki hiljaa huoneet ja kun oli kartoittanut uuden maailmansa, se alkoi päästä vauhtiin. Leiakin pomppi innosta päästessään sinne käymään, ja Peppi perässä. Sinä aikana, kun olin siellä, Peppi (8viikon kunnioitettavassa iässä) teki kahdet pissat ja yhdet kakat - ja KAIKKI paperille!! Sille oli hankittu oma peti ja lelupaikka joka huoneeseen. Leia taas valtasi heti isännän sängyn ja otti nokoset.

Kun lähdimme, tuli naisväki saatille ja Peppi pääsi ensimmäiselle lenkilleen. Tosin se nukahti syliin jo hississä, joten Pepin ensimmäinen lenkki sujui syvässä unessa lämpöisen takin alla!

 

Äitiys laihdutti Leiaa huimasti. Sille ei oikein kelvannut ruoka ja se oli jo NIIN valmis lähettämään lapsosensa maailmalle.. Nuo hurjat villipedot, jotka naskalihampain kävivät Leian nisien kimppun!  Nooh... Pepin perheen luona se ensin veti melkein täyden keittolautasen yrjölänpuuroa ja sitten Pepin pentunappulat. Kun pääsimme kotiin, maistui rouvalle lisää nappuloita, muutama koirankeksi, pari lihapullaa ja koiranpurkkiruokaa... enempää en uskaltanut antaa. Enkä tietenkään tuotakaan kaikkea kerralla. Mutta olisikohan tytöllä ollut koti-ikävä ja siksi ruoka ei ole maittanut?

 

Jännitti myös vähän, että miten muut ottaisivat kotona Leian vastaan. Olin ajatellut, että koirat tapaisivat toisensa ei-kenenkään-maalla, mutta olin niin väsynyt, että valitsin helpoimman tien ja päästin Leian vain sisään eteiseen. Olin huolehtinut turhaan! Olisittepa nähnyt sen hännänheilutuksen ja tervehdykset mikä Leiaa kohtasi. Leiaa nuoltiin ja hoivattiin. Lili omalla karskilla tyylillään toi sille leluja ja ärisi ja pörisi sen edessä. Komensi tietysti, että missä ihmeessä olit niin kauan ;). Leia on aina ollut Lilille se rakkain ja paras ystävä. Muutenkin nuo neljä ovat kasvaneet uskomattoman kiinteäksi laumaksi!! Lukas kihisi innosta (tuo pieni perverssi), sillä Leia tuoksui sen mielestä "iihanan herrkulliseltä"!