Lilileian Tiibetinspanielit


	- 2006 - 2007 - 2008 - 2009

	24.11.2007 Tehotyttö Lukas on pelastukseni! Pikku Lara on oikea tehotyttö ja Lukas on ainoa meistä joka viitsii ja jaksaa sen vauhdissa. Ei saa ymmärtää väärin. Lara on oikein kiltti ja todella fiksu - mutta erittäin energinen, nopea ja ehtivä. Ja kun nopeuden yhdistää fiksuuteen ja rohkeuteen... huh! Olenkohan tulossa vanhaksi? Meille tuli siis pentu...vaikka kuinka ylistin kaikille sitä ihanuutta, että vihdoin laumani oli aikuinen ja ymmärsi joten kuten puhetta ja käskyjä. Niin sitten kuitenkin menin ja otin pennun. Aikaisemmin olin päättänyt, että JOS muutamaan vuoteen edes ottaisin pennun, pitäisi sen olla tyttöjeni jälkeläinen tai sitten edes musta väriltään. Lara ei ole kumpaakaan. Sillä on sama blondinvaalea emä kuin Lukaksella - kaunis Ziestan Indira ja isänä pronssinvärinen Ziestan Mickey. Laran alkava turkki hehkuu pronssilta, joka on käytännöllinen väri - siinä ei lika helposti näy ;). Miksi siis otin sen? Ei ole parempaa syytä kuin se, että se on erikoinen ja olin varma, että se kuului meille. Nyt on laumani siis kokonaisuudessaan jälleen taantunut ja kestää ennenkuin voimasuhteet ovat jälleen muotoutuneet uusiksi. Laumakiljunta, joka talosta kuuluu, kun esimerkiksi ajan autolla pihalle ja koirat tunnistavat moottorin äänen, on vahvaa ja entistä korkeampivolyymista. Kansallisooppera olisi ylpeä tuollaisesta kvartetista! Mutta ehkä näin on hyvä. Ne jaksavat toinen toistaan ja elävät samaa elämänvaihetta. Kun vuodet vierivät eteenpäin, saan esittää sitten neljää koiraa samanaikaisesti veteraaniluokassa! Siinäpä tavoitetta! Millainen Lara ts. Lara Croft on? Kertauksen vuoksi koirieni nimien alkuperä on syvällisempi kuin vain Lili, Leia, Lukas ja Lara. "Oikeasti" nimet ovat Lili Marleen, Prinsessa Leia, Luke Skywalker ja Lara Croft. Yllättäen jokainen nimi kertoo paljon koirasta, tai sitten koira on muovautunut nimensä mukaiseksi. Lara on feminiini villikko. Se pysyy isojen koirien mukana ja niiden leikeissä. Ainoastaan sohvalle ja sängylle se ei pääse vielä hyppäämään ja toiset käyttävät tätä häikäilettömästi hyväkseen. Lara ei valita moisesta, eikä tule kerjäämään minulta apua. Se vain jää odottamaan suunnitellen kostoa.. joka väistämättä isoja koiria kohtaa. Viikko sitten Lara keksi, että Lukakselle voi näyttää nappaisemalla pienillä naskalihampailla kiveksistä kiinni.. Lara on kaikkiruokainen - toistaiseksi. Yritän kovasti etsiä makuelämystä joka jäisi maistamatta. Se tepastelee hihnassa kuin vanha tekijä vaikka ei pannasta vielä pidäkään. Kun Lukas vartioi pihalla, on Lara aina heti sen takana turvaamassa selustan koko 10 viikon vanhalla olemuksellaan. Mahtava parivaljakko! Toivottavasti Larasta kasvaa yhtä ihanaluonteinen kuin isoveljestään on tullut! ________________________________________________________________ 13.11.2007 Koko lauma jälleen kotona Pentusuunnitelmamme muuttuivat. Leia päätti, että tällä kertaa ei tule pentuja, eikä sitten millään suostunut kosintoihin. Meitä oli parina iltana kolmen kokenut kopla avittamassa nuortaparia, eikä siltikään mitään. Mahtoiko tuo Leia suuttua niin kovin siitä, ettei saanutkaan naapurin salskeaa Parsons Russell Eskoa, että kukaan muu ei sitten enää kelvannut? Naisen mieli on arvaamaton. Lilille olisi taas monikin mies ollut mieleen, mutta yksinvaltias emäntä päätti, että odotetaan kevätjuoksuihin molempien kanssa - toivottavasti kesällä saamme sitten katsella kun pallerot juoksevat pihanurmella ja mieluummin laskevat sinappilastinsa sinne kuin patterin taakse olohuoneen lattialle (nim. kokemusta löytyy :=)). Lukas palasi kotiin kahden viikon "olen hoidossa, tytöillä on juoksut"- tauolta ja onni oli ylimmillään. Se esitti tytöille heti "hei, mulla onkin pippeli-" tanssinsa. Siinä tepsutellaan hurjasti varpaillaan ja samalla käännetään vartaloa niin, että pippeli näkyy.. Lukas on KAHJO! Onneksi tytöt jo ärisevät sille, eivätkä päästä selkään. Vähän täytyy kuitenkin varoa, sillä Lukas tulee kuuluisasta "minä astun kaiken mikä liikkuu-" suvusta. Lukaksen kolmas pentue on syntymässä joulukuussa, ultra näytti Kruusilassa viittä pentua! Viime viikonlopun vietimme autoillen pimeällä maantiellä väistellen rekkoja ja villisti ajaneita naapurimaankansalaisia. Ainakin pääosa viikonlopusta meni edellämainittuun. Lopun ajan vietimmekin Olimpiskaja sporta centra -hallissa Baltijas Uzvaretajs 2007 eli Baltian voittaja '07 kisoissa Riikassa.Olin tosi onnellinen kasvattini Rasmuksen menestyksestä tietty! Ja kun siellä oli vielä ihan kunnon kilpailua ja omasta mielestäni hyviä junnu-uroksia. Ei mennyt niinkuin parissa muussa kehässä, että junnutitteli tuli mutta koira oli ainoa osanottaja. Ja kaiken huipuksi vielä Ruotsalainen tuomari! Ei mikään Uzbekistanilainen tai Bolivialainen, joka ei ole aikaisemmin tipsua nähnytkään (kaikella kunnioituksella kuitenkin em. maiden tuomareita kohtaan)! Lukakselle tuomari antoi paikallisen kakkosen. Arvostelu oli hurmaava kuten tuomarikin.. (harvinaista, että voi sanoa näin tuomarista), mutta tarkkana poikana oli kuitenkin löytänyt ne kaksi pahinta Lukaksen virhettä. En voinut kuitenkaan muuta kuin ihailla tuomarin iloista olemusta, ystävällisiä sanoja, kohteliasta käytöstä ja sitä, että hän jaksoi jokaiselle vielä antaa henkilökohtaista suullista palautetta koirasta. ________________________________________________________________ 16.9.2007 Luonnetestissä Olimme tänään luonnetestissä ..enkä ole lainkaan varma, että sinne enää koiriani vien. Oli se sen verran rankka ja pelottava kokemus pienille seurakoirilleni (saati sitten minulle!). Taivaalta lensi rämiseviä pusseja, kolisevat tynnyrit seurasivat meitä, pyssyt paukkuiva ja välillä tuomari oli kiltti ja välillä uhkasi iskeä emäntää puukalikalla päähän! Leia oli testiin ehdotomasti liian nuori ja kypsymätön. Testi keskeytettiin, kun Leia aivan jähmettyi jo heti ensimmäisen, sen mielestä liian pelottavan, kelkan kohdalla. Tuomarit olivat ihania ja huomaavaisia, eivätkä halunneet sille jäävän mitään traumoja. Lili taas kesti sankarillisesti koko testin ja sai tulokseksi +1 (huom! palveluskoira pääse läpi vasta tuloksella +74). Lili pelkäsi tuomareiden mielestä liian monia asioita eikä omannut tarpeeksi toimintakykyä. Ei tosin haittaa minua, kelpaa se ilmankin - en muutenkaan ajatellut Lilistä poliisikoiraa ;)). Tuomari sanoi, että sen pitäisi saada paljon itseluottamusta lisää. Itseluottamusta Lililtä ei puuttunut kun aamulla ajoimme testipaikalle ja ulkoillessamme sen pää lipsahti remmistä ulos. Lili tajusi heti olevansa vapaa ja keskellä ihanaa, tuoksuvaa, syksyistä metsää. Seuraavan kahden tunnin ajan huusin ja pyysin, houkuttelin ja uhkailin pientä karvapalleroa tulemaan luokseni. Välillä se sujahti ohi parin metrin päästä ja välillä valkoiset karvahousut vilkkuivat kaukana metsän keskellä. Kauimmillaan se oli autosta ehkä noin 50 metrin päässä, onneksi autotiet olivat kaukana. Testipaikalle ei saanut viedä koiria ennen omaa vuoroa, mutta Lili kävi siellä muutaman kerran tutkimassa paikkoja ja seuraamassa urosten testiä. Ehkä se siellä huomasi jo, että mitä pelätä -ja ehkä- sillä oli vaikutusta Lilin tulokseen. No, mutta kiinni Lili ei aikonut antaa itseään ottaa, vaan uhmasi hurjasti. Olin jo epätoivon partaalla - ja yltä päältä kurassa (ja auto sisältä samassa kunnossa). Vihdoin lopulta Lilille tuli nälkä ja sitä alkoi jo palellakin, ja se suostui tulla hakemaan nameja. Olen opettanut sille, että aina ennen namia pitää antaa tassu. Ja siitä tassusta saimme sen sitten kiinni. Huusi tosin kuin syötävä, mutta irti tassusta ei päästetty ;)). Nyt se, pikkuressu, on nukkunut koko illan. Taidanpa liimata tuo tipsut itseeni kiinni! En halua ikinä, että katoavat! ________________________________________________________________ 1.9.2007 Syksy alkoi Näyttelykautemme on nyt ohi tältä kesältä. Ja hyvä niin! Nyt on aika kerätä voimia uuteen kesään. Vaikka näyttelyissä onkin oma viehätyksensä (eihän niissä muuten kävisi) tuovat ne silti yllättävän usein pahimman ihmisessä ulos. Ystävistä tulee entisiä ystäviä. Mustamaalaus ja yksittäisen ihmisen henkilökohtaiset arvelut ja mielipiteet levitetään totuutena. Vahingonilo ja kateus ovat harvoissa paikoissa niin käsinkosketeltavia kuin koiranäyttelyissä. MUTTA onneksi kaiken sen keskellä on toki hienojakin hetkiä. Kaikki eivät ole kaikille kateellisia. On upea tunne kun tuomari pitää koiraasi ERInomaisena, kun oma tai ystäväsi koira pärjää kisassa. On sydäntälämmittävää tavata tuttuja ja niitä tosi ystäviä ympäri Suomea ja vaihtaa kuulumisia. Kunpa sitä osaisikin aina sulkea sisinpänsä negatiivisilta asioilta ja keskittyä positiivisiin. Niitä löytyy, kuten jokaisesta muustakin harrastuksesta. Eilen osallistuimme koko lauma Suuri Koiruus -tapahtumaan Tuomarinkartanossa. Rasmus, Lukas, Max ja Chico mittelivät Match Showssa, inhottavassa sateessa ja viimassa. Chico vei keskinäisen kamppailun nimiinsä ollen pienten aikuisten punaisten toinen. Rasmus ja Max kävivät nakinsyöntikisan kimppuun. Max, aina kohteliaana herrasmiehenä, antoi pikkumiehen voittaa. Rasmuksen emäntä Anna arvasi oikein juoksukilpailun järjestyksen.. joten palkintoja satoi. Onneksi se oikeakin sade aamun kääntyessä päivää kohden lakkasi. Olivat toki tytötkin mukana; Leia halusi käpertyä lämpimään sadepeiton alle ja Lili antoi kiritysapua juoksukisaajille . . sinä hetkenä kun Lili huomasin vieheen, lähti se taas kuin pallosalama. Ei haitannut, että viehe oli kahden verkkoaidan takana. Lili tiesi mikä tarkoitus oli ja antoi palaa. Sen tytön pitää päästä useammin juoksuradalle totetuttamaan itseään! ________________________________________________________________ 29.7.2007 Lomaviikko Sulkavalla Tuntuu siltä, että joka päivä vain sataa. Mutta se ei haittaa, sillä voin aina muistella taaksepäin ihanaa, lämmintä lomaviikkoa rantamökillä Sulkavalla. Leia oli Sulkavalla aivan erityisen onnellinen - Sen silmät tuppaavat vuotamaan kaupungissa, varsinkin kirkkaassa auringonpaisteessa tai tuulisella säällä. Sulkavalla paistoi aurinko ja tuuli tuiversi joka päivä, mutta Leian silmät pysyivät kauniina ja kuivina. Voisin yksin jo Leian silmien hyvinvoinnin vuoksi muuttaa maalle.. Asuimme noin 30 vuotta vanhassa hirsimökissä. Mökin ovelta oli matkaa rantaan, jossa oli pitkä puulaituri, tasan 8 metriä. Laituri oli tipsujeni lempipaikka. Siinä lämmössä nukuttiin päiväunet, sen reunalta kurotettiin alas juomaan järvivettä, siinä ihmeteltiin pikkukalojen uintia ja metsästettiin pieniä vesikirppuja. Lili on ainoa noista kolmesta joka halukkaasti meni itse veteen. Se vaelteleli rantavedessä vilvoitelleen jalkojaan ja mahanalustaan. Leia "pääsi" uimaan jo viime kesänä, mutta Lukakselle tämä oli ensimmäinen. Laitoin ne laiturinnokasta uimaan rantaan vaikka eivät vapaaehtoisesti siis järveen hypännetkään. Enkä millään muotoa kokenut olevani koirankiduttaja, sillä uintimatkan jälkeen varsinkin Leia oli kovin tyytyväinen itseensä. Neiti oli ollut erinomaisen rohkea (omasta mielestään ainakin).. ja vesi viilensi turkkia mukavasti. Lukas veteenjouduttuaan ui vielä ylimääräisen kiepin (kun kerran turkki oli jo märkä, niin mikä ettei ;)) ennen kuin palasi rantaan. Se näytti aivan pieneltä majavalta, ja koki varmasti, että hännällä oli hyvä ohjailla uintirataa. Tämän uimapäivän jälkeen näin usein Lukaksen roikkuvan takatassujensa varassa laiturilla etutassujen ja kuonon ollessa vedenrajassa. Maalla oli ihanaa senkin vuoksi, että saatoin pitää koiria irti. Tosin pidin vain kahta kerrallaan vapaana, sillä tiesin, että kiinteänä laumana ne eivät jätä toisiaan. Minulla oli siis aina yksi niistä remminpäässä varmistamassa muiden kotiinpaluun. Jotenkin aika kului nopeasti ja vasta viimeisenä iltana innostuimme soutelemaan. Ensi ajatukseni oli ottaa kaikki koirat mukaan veneeseen, mutta onneksi viisas mieheni tyrmäsi tämän loistoajatukseni. Tytöt ovat jo veneessäajelun kokeneet, joten otimme mukaamme vain Lukaksen. Ja hyvä niin. Lukaksessa olikin pitelemistä, sillä se oli kauhusta kankea! Ensimmäisen parikymmentä minuuttia se istui sylissäni pää työnnettynä tiukasti kainalooni. Sitten se alkoi vähän kurkistella, järkytyksen yhä paistaessa sen kasvoilta (kun saan kuvat, lisään tähän todistuskappaleen Lukaksen naamasta ;)). Mutta niin se pojan mieli muuttuu ja paluumatkalla jo seistiin tassut veneen reunalla kirsu ylöspäin nuuhkien järvellä leijailevia (mm. paistetun makkaroiden) eri tuoksuja.. Kun ulkona alkoi hämärtyä, kerääntyivät koirat ulko-ovelle ja katselivat anovasti miestä. Noiden neljän yhteinen alkuyön nautinto oli kuljeskella rannalla ja metsässä etsien sammakoita, yöperhosia, koppakuoriaisia - eli kaikkea sellaista joita minä mieluiten katselen vain lasin takaa - tai en ollenkaan :=). Puolen tunnin "metsästysretken" jälkeen koirat palasivat iltapalalle ja sieltä pomppasivat suoraan sänkyyn nukkumaan. Onneksi mökissä oli suuri sänky - mahduimme kaikki viisi siihen mainiosti. .. miten se mies kerran sanoikaan: "Ei tämä taida olla meidän kotimme. Tämä on tipsujen koti ja me saamme vain asua siinä". Mökillä se ainakin taisi olla totta! Ihana viikko - meidän kaikkien mielestä.
	________________________________________________________________

	7.7.2007 Matkakertomus, joka kertoo Lukaksen näyttelymatkasta Pärnun KV ja Tarton ryhmänäyttelyihin 30.6-1.7.2007 `Kirjoittanut Lukaksen oma handler - Sanna!` `Yksinkertaisesti Viron reissu meni mukavastii, saatiin ainakin se yksi` `kappale sitä mitä tultiinkin hakemaan ja Lukas on reissu reissulta` `aina vain rohkeampi ja muutenkin tasaisempi tapaus. Pikkumies matkusti` `rauhallisesti ja litki vettä aina kun sitä tarjottiin (tai aina kun vähän` `houkuttelin kostuttamalla herrasen nenävärkkiä), tosin asioiden tekemiseen` `meni aina "hieman" pidempi tovi kuin bostoneilla, koska Lukaksen oli PAKKO` `saada ihmetellä, kierrellä ja kaarrella ympäriinsä, ennen kuin malttoi keskittyä` `pääasiaan.. tosin pienen minulta kuuluneen tiuskaisun "hei nyt jätkä kuset,` `tai sit sen on menoa" ja Lukaksen siitä seuraavan mulkaisun jälkeen` `päästiin usein asiaan.. ;) No ei se mikään ihmekään ollut, kun häkissä` `tuli silti vietettyä automatkat ja viikonloppu oli lämmin. Eli oli pakko` `päästävä nauttimaan kirmaten ulkoilmasta ja peuhaamaan!` `Lauantaina pissatuksen jälkeen näyttelypaikalle ei ollut pitkä matka, tosin` `kehäämme saatiin odotella sellainen mukava neljä tuntia. Ei se herraa` `haitannut, kun pääsi tarpeeksi monta kertaa metsän reunalle tyhjäämään säiliö` `ja ihmettelemään hulinaa. Taisi silti jonkin verran ottaa nuppiin koko touhu,` `koska jätkä näykkäisi (!) minua kämmenestä nostaessani pakoon luikahtavaa` `poikaa takaisin koppiin pissatuksen jälkeen. Uutta Lukakselta.` `Onneksi se ei sattunut eikä jälkeäkään jäänyt. Torut se kyllä sai, huih!` `Keli oli kuuma ja Lukas nuutuneen oloinen vesikiposta huolimatta. Onneksi` `kehässä kävi mäihä, kehän laidalla oli (Lukaksen) sydäntä särkevästi rääkyvä` `tipsupentunen ja juuri sopivasti tämä ruipelo parkui meidän seistessä` `tuomarin edessä, eli toisin sanoen minun ei tarvinnut tehdä yhtikäs mitään,` `kuin seistä Lukaksen takana, sillä huomionkohde sai herran virittymään` `AINAKIN viisi senttiä korkeampaan ryhtiin, hännänkin siinä seistessään` `kantaen! Seisoi valehtelematta paremmin kuin koskaan, eikä ollenkaan` `vaivaantunutta ilmettä, kuin yleensä ;). Liikkuminenkin rupesi` `sujumaan ensimmäisen puolikkaan ympyrän jälkeen.. Kokonaisuudessaan silti` `hieno poika, olin ylpeä tuon kehän jälkeen!` `Sunnuntaina lähtö oli hieman aikaisemmin näyttelypaikalle ja poikien öisten` `bailujen osalta minullakin oli hermot vähintään hieman päreinä. Nätisti pojat` `loppujen lopuksi oli, rähinöitä ei tullut, mutta Eetu alisti muutamat kerrat.` `Enemmänkin Unolla ja Lukaksella juttu luisti ja he leikkivät tasapuolisesti, toki` `riehuen ja pomppien jos bostoni on toisena osapuolena! Sai silti olla kokoajan` `lähettyvillä, sillä Eetu ovelana saattaa silmät pingispalloiksi` `paisuen muuttua ylienergiseksi "hirviöksikin", ja pumpuliturkkiin ei jälkiä` `haluttu :)).` `Venäläinen, käsimerkeiltään vähintäänkin teatraalinen mies oli aika` `huvittava. Lukas ei suostunut oikeastaan peruskehässämme juoksemaan, maa` `oli sen verran epätasainen, ettei liian hyvään tottunut poika kyennyt heti` `sopeutumaan, vaan poika laukkaili vaikka yritin hetken madella kuinka` `hitaasti tahansa ja yrittää tuomarin huomaamatta hieman nykäistä vauhtia` `pois. Hyvin se silti seisoi, vaikka nyt oli taas hieman pakottamisen makua` `mukana. Paras uros-kehässä Lukas suostui liikkumaankin ja tuomarin silmät` `nauliutuivat pitkäksi mietteliääksi hetkeksi poikaan, silti sijoitusta` `antamatta. Tuomari tuntui painottavan paljon liikkeitä, joita me ei nyt` `sitten kyetty esittämään.. :/` `Lohduttavaa oli reissun aikana huomata, että mitä enemmän pojan kanssa oli,` `sitä enemmän se muhun luottaa. Esimerkiksi kaikkien muiden reissulaisten` `kanssa Lukas perääntyi heti kun joku yritti koskettaa ekaa kertaa tai` `muutenkin hieman ripeämmin, mutta minun hän antoi rahnutella ja tuli sitä` `iltaisin usein itsenäisesti hakemaankin. Nukkui jopa osan öistä` `jalkopäässäni peiton päällä vahtia pitäen. (.. ja samaan aikaan Eetu oli` `pylly minun pään vieressä.. kaasujakin päästellen, pää peiton` `alla kuorsaten ja Uno-riehuli seikkaili milloin missäkin). Sunnuntaiaamuna` `heräsin jopa jätkän naamapusuihin ja kyhnäämiseen, jes! Eli kiva, että rupeaa` `sietämään minuakin, vaikkei kehässä aina kivaa olekaan. Tosin nuokin` `hellyydenhetket voi unohtua pikaisesti kun hän pääsee taas mamman` `ah-niin-parhaaseen syliin.` `Ensi kerralla saan varmaan taas kulmien alta mulkaisun "hei ei kai toi` `ämmä taas kuvittele vievänsä mua" ja paisuneiden silmien paheksuvan` `katseen.` Ja kivasti, vaikkei sunnuntaina mitään tullutkaan, sai jokainen osanottaja makuualustan. Valitsin humoristisen ja vaalean, silti lämminsävyisen lammaspeitteen - sopii kultaiseen kuljetuskoppaankin. Esteettisyys ennen kaikkea ;). Että sellainen reissu!
	_______________________________________________________________
	19.6.2007 Juhannusta odotellessa Juoksut ovat tältä keväältä ohi ja Lukas on takaisin kotona. Olin jo menettää uskoni luonnon voimaan ja vakuuttua siitä, että Lilin tahto voittaa luonnollisen hormoonikierron, sillä vielä 24 päivänä juoksujen alkamisesta Lili tarjosi itseään Lukakselle. Huomioitavaa on se, että muut urokset saivat jo 18:sta päivän jälkeen hammasta, mutta Lukas ei - mokoma hurmuri! Ja juuri kun ehdimme palata takaisin ns. normaalielämään muutti laumaamme kahdeksi viikoksi ilopilleri eg. räyha-apina Rasmus. Pikkumiehen perhe lähti lomalle Kroatiaan ja poika tuli takaisin synnyinkotiinsa saamaan lisäpetusta vanhemmiltaan.
	_______________________________________________________________
	20.5.2007 Suuria ja pieniä tapahtumia Superväsyttää! Nousin aamulla jo kello 03.00! Mitäpä sitä ei koiransa ja kotimaanmatkailun eteen tekisi! Viime viikonloppuna olin Lukaksen kanssa Haminassa (ERI JUK-3) ja tänä aamuna matkasimme Raumalle. Tuloksen kannalta matka Raumalle oli turha, sillä urhoni ei ollut tuomarin mieleen. Mutta minulla ja Lukaksella oli mukavaa. Se istui sylissäni, pää painettuna vasten rintaani, ja juttelimme mukavia koko näyttelyn ajan. Meillä on ollut ikävä toisiamme, sillä Lukas on ollut nyt jo kolme viikkoa hoidossa tyttöjen juoksujen takia. Leian juoksut ovat onneksi jo ohimennyttä aikaa. Se "ihanin poikakin" oli ainoastaan naapurin russeli Esko. Muita Leia ei edes katsellut. Juoksut siis menivät melkein huomaamatta, sillä Lili (ehdoton draamakuningattaremme) on pitänyt huolta siitä, että hänen juoksunsa, joiden alku seurasi 10 päivää Leian perässä, on ollut kulmakunnan ykköspuheenaihe. Ensin Lili tankkasi ruokaa, sitten se kiusasi kaikkia poikia kertoen heille, että kohta alkaa! Olehan valppaana! Juoksun päivät 12-13 olivat pientä itkua ja vaikerrusta. Päivät 14-16 ovat olleet ulvomista pihamaalla, yövalvomista ja valitusta. Lili ei voi ymmärtää, että missä ne kaikki ihanat pojat NYT ovat? Sitä jätkääkään, joka aina roikkuu nurkissa (Lukas) ei näy nyt missään. Ei himokkaita katseita lähimaillakaan! Eilen Lili yritti raiskata pahaa aavistamattoman leikatun kultaisen noutajan. Hyvä, ettei papparainen sydänkohtausta saanut! Toivottavasti juoksut pian loppuvat, sillä emäntä tarvitsee jo unta!!! Eräänä iltana olimme tyttöjen kanssa kävelemässä Luukin ulkoilualueella. Huomasin, että toinen alkoi tarpeilleen ja toinen taas alkoi pyörimään ruohossa. Siinä ei mitään ihmeellistä, sillä jokainen kuollut mato / kärpänen / kasvi erittää koirien mielestä mitä vastustamattominta parfyymiä, ja ne taistelevat tilaisuudesta saada tätä sulotuoksua itseensä. Mutta kun tarpeet oli tehty ja kakkapussi täytetty, riensi toinenkin samaan kohtaan hakemaan samoja tuoksuja - silloin mielenkiintoni heräsi, ja menin perässä katsomaan mikä tyttöjä niin kiinnosti. Maassa oli käärme! Kuollut käärme joka makasi rullalla vatsapuoli ylöspäin. Siitä lähti mitä etovin haju, joka myös oli nyt pikkuneitien turkissa. Nappasin tiukan remmiotteen ja tepastelimme ripeästi autolle. Tietysti nyt kahdeksan pientä jarrua meni päälle ja sekalaisessa tohinassa luotiin erittäin paheksuvia katseita ja vinkaisuja emäntään. Onneksi minä olen vielä voimakkaampi ja neidit "lensivät" takapenkille.. ja siitä kotiin saavuttuamme suoraan suihkuun. Tulipahan kevätkylpykin suoritettua. Olemme myös parina keskiviikkona käyneet Hyvinkään kennelkerhon koulutustilaisuudessa seuraamassa pikku Rasmuksen pentukoulua ja tapaamassa Lilin siskoa Taraa. Kyllä tietää mistä suvusta Rasmus on kun Liliä ja Taraa katselee. Niin on poika äitinsä ja tätinsä välimuoto. Taralla on myös paljon enemmän kärsivällisyyttä Rasmusta kohtaan kuin omalla emolla, ja Rasmus onkin haltioissaan. On olemassa joku, joka näyttää äidiltä, mutta on niin kiltti! Sama se on meidän ihmisten kanssa - omia rakastaa enemmän, mutta kärsivällisyyttä riittää joskus paremmin vieraille.
	_______________________________________________________________
	27.4.2007 Kevättä rinnassa Tänään olin kokea erään elämäni suurista järkytyksistä - mutta kun se kauan pelätty sitten tapahtui, niin oikeastaan se vain hymyilytti. Olen nimittäin usein nähnyt painajaisia, että koirat katoavat! Ja se, ettei niitä ikinä löytyisi, eikä koskaan saisi tietää mitä tapahtui on pelkkänä ajatuksenakin hirivittävä. Tänään sitten iltasella olin olohuoneessa, puuhailin ja katsoin samalla televisiota. Pihaovi oli auki ja koirat ulkona. Yht'äkkiä ajattelin, että ovatpa ne viihtyneet ulkona kauan ja olleet kovin hiljaa. Muistan Lukaksen kerran käyneen luonani, mutta sitten palanneen takaisin ulos. Menin siis ovelle ja kurkistin ulos. Ulkona tuuli kovasti - - - ja pihaportti oli lentänyt hakasestaan auki. Koiria ei näkynyt missään! Astuin ulos ja huusin: "Lili, Leia, Lukas!" Ja siinä silmänräpäyksessä nuo kolme porhalsivat portista takaisin pihalle -- ja heti sen jälkeen takaisin ulos. Menin perässä katsomaan mikä niitä niin kiinnosti ja löysin ne talon takaa leikkimästä leluillaan. Olivat siis ottaneet "kaverinsa" mukaan seikkailuretkelle. Talon takana kasvaa ihana, runsas ja vihreä nurmikko, kun taas pihallamme nurmi on palanutta ja mutaisaa.. kenenköhän syy! Siinä ei auttanut muuta kuin ottaa salainen ase käyttöön jos halusi nuo kolme takaisin turvalliselle alueelle. Keksit! Niillä saa Leian tekemään mitä tahansa - ja Lukashan seuraa tyttöjä. Lilin mielestä vapaus oli parempaa kuin keksit, mutta päätti sitten kuitenkin totella emäntäänsä. Ja se, jos mikä, sai emännän tuntemaan suunnatonta ylpeyttä Lilistä. Leialla ovat juoksut alkaneet ja Lilille odotan niitä myös alkaviksi. Lukas lähtee huomenna muutamaksi viikoksi kylään toisten tyttöjen luo. Meillä kaikilla tulee sitä kamala ikävä, mutta parempi näin, kun se, että joutuisi kärvistelemään täällä ihanissa tuoksuissa. Sitten joskus, kun minulla on se Suuri Talo ja Suuri Piha - sitten rakennan uroksille oman osastonsa näitä tilanteita varten.
	_______________________________________________________________

	18.4.2007 Geenitestejä ja tietokoneongelmia Voi että (ja pari voimasanaa) näitä tietokoneita. Omani on päättänyt, että on vanha ja haluaa jäädä eläkkeelle. Kone on temppuillut jo pari kuukautta, mutta nyt ei enää jaksa avautua kuin noin joka kolmas päivä - ja silloinkin kymmenien minuuttien odottelun jälkeen. Joten kunnes meillä on uusi kone, näitä päivityksiä tulee harvemmin. Sunnuntaina oli mielenkiintoinen päivä. Otimme osaa geenitutkimukseen! Www.koirangeenit.fi linkistä voitte itse lukea mistä on kysymys, minä kerron nyt vain itse tapahtumasta. Eli sunnuntaina ajoimme Malminsuuntaan, jonne eräs ihana tipsujen omistaja oli varannut tilan kerhohuoneeltaan, tilannut neulat ja näyteputket yliopistolta ja pyytänyt eläinlääkäriopiskelijaa ottamaan verikokeet. Hän oli saanut noin 30 koiraa omistajineen innostumaan asiasta. Pihalla minä ja kolme hirmuani tapasimme edelliset potilaat. He kertoivat kuinka pojat olivat olleet todella kiltisti ja verinäyte otettiin vaivattomasti etutassusta. Huokasin helpotuksesta ja ajattelin, että tämä hoituu nopeasti ja kohta ollaan kotimatkalla. Noh, olen minä ennenkin ollut väärässä! Menimme sisään kerhohuoneeseen ja kysyin tohtorinalulta, että aloitetaanko helpommasta vaiko vaikeammasta päästä? Nostin Leian, sen mielessäni helpoimman, pöydälle. Leian mielestä kukaan ei ollut kysynyt siltä halusiko se mukaan geenitutkimukseen, ja siksi sillä oli mielestään oikeus pistää vastaan ja lujasti. Leia onkin aika tyttö kieputtamaan itseään ja vääntelehtimään voimallisesti ilman, että vaikuttaa uhkaavalta tai alkaa murista. Leia harrastaa selvästi positiivisaktiivista vastustamista. Minusta ei siinä paljon hyötyä ollut, vaan kaimani hoiti kiinnipidon ja tohtori pistämisen. Siinä vaiheessa nousi sivusta seuraajallakin hiki otsalle kun kuuli komennon: "pitäkää siitä nyt vain kiinni, minulla on neula vielä suonessa." Lopulta näyte saatiin - ja Leia pissasi alleen pöydälle. Lukas pisti melkein yhtä voimallisesti ja taitavasti kampoihin. Iso mies kun on, ovat sen suonet hieman isommat - ja näyte oli lopulta helpompi ottaa. Nostaessani Liliä pöydälle, näin pienen nenän nyrpistyvän uhkaavasti - - Lili on koira, jonka kasvonilmeistä voi kertoa millä tuulella se on - - ja sanoin, Lili ei sitten osallistu tutkimukseen. En uskallut edes kokeilla mitä Lili olisi näyteneulalle tehnyt. Toivottavasti joku Lilin pennuista on äitiään reippaampi ja pelastaa vielä jonain päivän suvun kunnian luovuttamalla verinäytteen geenitutkimukseen! Kuitenkin, huolimatta kokemuksestamme, älkää epäröikö osallistua tutkimukseen. Tunnustan itse ensimmäisenä, että koirani ovat saaneet vapaan kasvatuksen ja osaavat joskus käyttäytyä huonostikin... vaikka ihania ovatkin! Tutkimus on tärkeä ja koituu meidän kaikkien ja koiriemme - kaikkien koirien- hyödyksi!
	_______________________________________________________________

	11.4.2007 Näyttelykokemusten äiti! Jo ilmoittaessani Lukaksen Lappeenrannan näyttelyyn tiesin, ettei hyvää tulosta voi odottaa. Tuomariksi oli ilmoitettu tuomaritoiminnan Grand Old Man Hans Lehtinen ja hänen maineensa on tunnettu. Halusin kuitenkin kokea tämänkin ja sanoa joskus tulevaisuudessa, että kyllä - olemme olleet Lehtisen tuomaroitavina. Vaan en silti olisi odottanut suomen juniori urosten tason olevan näin kovin alhainen (tai sitten niiden "parempien" junnujen omistajat olivat fiksumpia kuin meikäläinen ja pysyivät poissa), sillä junioreille ennen meitä Lehtinen antoi keltaiset nauhat ja Lukas sai sinisen. Jotain lohtua sentään - harvoin meidän poika on ollut junnujen paras! Onneksi kauneus on katsojan silmässä ja melkein joka näyttelyssä on eri tuomari. :=) Näyttelyt ovat olleet muutenkin tapetilla viime aikoina. Osallistumme Helsingin aluetoiminnan näyttelykoulutukseen ja tänä iltana oli toinen yhteensä kolmesta harjoituskerrasta. Leia esitti parastaan sievästi keimaillen ja heiluttaen häntäänsä. Lukas toimi kanssani jo paremmin kuin ensimmäisellä ns. katastrofikerralla, mutta silti halusi hoitaa seurusteluvelvollisuutensa joka välissä ja jokaisen koiran kohdatessaan. Lili kulutti aikaa kerjäten herkkupaloja. Se on päättänyt, että jokainen kaksijalkainen haluaa nähdä sen bravuurit: istu, maahan ja anna tassu - ja nämän nähtyään ihastuneena hukuttaa Lilin herkkupaloihin. Jos herkkupaloja ei heti kuulu, aloittaa Lili esityksensä uudelleen - ja jos ei vieläkään - niin sitten esitystä säestää kovaääninen laulu (lue kiljunta) esitys. Silloin ihminen on Lilin mielestä mistään ymmärtämätön typerys. Jos ei hyvällä, niin sitten äänekkäästi!
	_______________________________________________________________

	24.3.2007 Kevät tulee kohisten Pikku lilileianit täyttävät 3 kk tällä viikolla ja ensimmäinen rokotuskäynti on edessä. Costi ehti ensimmäisenä ja kuulin, että sen häntä heilui koko eläinlääkärikäynnin ajan (isältä perittyä). Lääkäri kehui, että Costi on vankka ja hyvärunkoinen poika! Se kävelee Bastin kanssa jo kolmekilometrisiä lenkkejä! Kynsienleikkuusta Costi ei pidä ja antaakin emännälleen harmaita hiuksia toimenpidettä harjoiteltaessa (äidiltä perittyä). Kaikki kolme ovat kotiutuneet loistavasti ja liittyneet vahvasti uusiin perhelaumoihinsa. Piinaan uusia omistajia vähän väliä yhteydenotoillani, mutta sydämestäni toivon heidän ymmärtävän, että se ei johdu luottamuksen puutteesta, vaan siitä että olen kovin utelias tietämään miten ensimmäinen pentueemme kehittyy. Tämä olkoon varoituksena myös tuleville pentujemme ostajille - kun hankit lilileianin, liityt suureen perheeseen :=). Meillä on karvakaaos - karvaa on lattialla, vaatteissa, suussa..! Kaikki kolme ovat päättäneet samanaikaisesti hylätä talviturkkinsa. Pestyäni Lukaksen Tampereen KV näyttelyä varten (mistä poika toi kotiin ensimmäisen Suomessa saadun ERInsä), harjasin siitä seuraavana aamuna yli puoli kassillista alusvillaa. Lilikin muistuttaa enemmän nykyään nakua kiinanharjakoiraa kuin tipsua. Eilen imuroin talon lattiasta kattoon - ja tänään sama pitäisi tehdä jo uudelleen. Onneksi tämä vaihe elämää kestää yleensä vain noin kaksi viikkoa kerrallaan. Ja kohta tulee kesä!
	_______________________________________________________________

	7.3.2007 Elämää pentulaatikon jälkeen Huikeaa! Olen oppimassa jotain uutta. Olen nimittäin tänä iltana alkanut harjoitella päivittämään näitä sivujani Ihan Itse! Yksinäistä tääs puuhassa ei tule, koska Leia kiipeää säännöllisin väliajoin kainalooni antamaan minulle rohkaisupusuja. Leian silmät katsovat minua hellästi tukea antaen ja ne kertovat, että Leian mamma on supernainen joka osaa mitä vain! Leia mm. ajattelee, että mamma osaa taikoa nappuloita valkoisesta laatikosta ja kun mamma vain koskeekin keltaiseen pahvilaatikkoon, niin sieltä ilmestyy herkkukeksejä! Supernainen, totta vie! Kävimme tänään hakemassa tytöille rokotukset ja Lukakselle matolääkkeen matkaa varten. Lääkäri kokeili Lilin vatsaa ja sanoi, että se on palautunut hienosti synnytyksestä. Lilin mieli on myös palautunut täysin "emomoodista" ja siirtynyt "kauhukakaramoodiin". Se uhmaa minua kaikessa. Olen kahdesti saanut odotella sitä koirapuiston portilla. Neitiä kun ei ole kiinnostanut lähteä silloin kun minä olen sanonut! Ensimmäisellä kerralla sitä sai odotella 15 minuuttia ja toisella peräti tunnin. Namit eivät houkuttimena kiinnostaneet ja rutjake vain väistyi sitä kauemmaksi mitä lähemmäksi sitä minä taluttimen toin! Yritin myös huijata sitä lähtemällä ja muka jättämällä sen yksin. Hah, siitäkö se olisi hermostunut. Lili vain kääntyi kannoillaan ja lähti tutkimaan puiston pohjoisosaa! Lili sai pennut ja nyt se uskoo olevansa maailman urhein, rohkein ja kestävin pikku tipsu - joka saa tehdä mitä haluaa milloin haluaa. Noh, tämä vaihe ei tule kestämään kauan, jos se minusta on kiinni. Minun pääni on vielä jääräpäisempi kuin Lilin. Lili otti pentujen lähdön yllättävän hyvin. Iltana, kun viimeinen lähti, se hetken käveli levottomasti ovelta ovelle kuin jotain etsien. Sen ikävä meni kuitenkin ohi kun lähdimme lenkille, ja kun palasimme, oli kaikki taas hyvin. Minulla taasen oli pentuja kamala ikävä. Ikävää kesti melkein kaksi viikkoa kunnes menimme tapaamaan Rasmusta Hyvinkäälle. Oli todella ihana nähdä se! Ja varsinkin huomata, että Rasmus oli kasvanut (nyt Rasmuksella on jo oikea kuono!) - se ei ollut enää se sama "minun" pentuni, joka meiltä lähti. Se oli täydellisen onnellinen uudessa kodissaan uuden perheensä luona. Voi että se oli helpottavaa tajuta! Saatoin henkisestikin päästää pennuista irti. Costi ja Iinakin ovat kasvaneet, kuten kuvat galleriassa todistavat, ja viihtyvät hyvin uusissa kodeissaan uusien sisarustensa seurassa: Costi isoveli Bastin ja Iina isosisko Tintin silmäterinä. It's the circle of life! _______________________________________________________________ 18.2.2007 Lähtölaskenta on alkanut Ensi viikolla riiviönatiaiset muuttavat uusiin koteihinsa, ja elämä Askistossa palautuu –ehkä- entiselleen. Ehkä pääsemme eroon kodissa vallitsevasta lievästä pisunhajusta ja niistä satunnaisista kakkakasoista, jotka pyrkivät eksymään varsinkin pesuhuoneen tai saunan lattialle. Ehkä minulla on enemmän aikaa ja tarmoa antaa isoille koirille. Ehkä kukaan ei enää varasta sukkia tai käsineitä, eikä aloita aamua ennen kuutta villeillä leikeillä ja vikinällä. Ehkä sekä minä, että Lili, Leia ja Lukas tulemme kaipaamaan pieniä suunnattomasti…Ok, valitus ja murhe loppui tähän ja nyt :=)! Ei voi olla tosi kasvattaja jos pitää kaikki pennut itsellään! Ja mikä hienompaa kasvattajana olemisessa kuin se, että pystyy suomaan toisillekin ihmisille saman tilaisuuden saada pyyteetöntä ja hurmaavaa tipsunrakkautta ja uuden pehmeän uskollisen parhaan ystävän! Pentujen luonteista avautuu uusia ulottuvuuksia päivittäin. Nyt on selvinnyt, että Costi on pusumies extraordinaire. Sen jos ottaa syliin, ei pusuilta ja suukoilta voi välttyä. Costille on myös kehittynyt temperamentti. Ennen vähän liiankin kiltti ja yltiö sopeutuvainen poika osaa jo antaa sisaruksilleen huutia jos tarve vaatii. Emoaankin se uhmasi, ja näytti sen nappaamalla suun täyteen Lilin karvoja! Iina tyttö pitää puolensa, mutta on tasaisempi kuin veljensä. Pojat luulevat pääsevänsä helpolla kiusaamaan sitä, mutta lopulta se on kuitenkin Iina joka määrää tahdin. Kirjava Rasmus on ihmissuhteissa harkitseva ja hieman hitaasti lämpiävä, aivan kuten äitinsä. Se miettii ja testaa ihmisen, ja jos tämän hyväksi näkee, niin silloin Rasmuksen jakama rakkauden määrä on loputon. Rasmus ei ole pusumiehiä (tässä tulee taas isäänsä). Niitä jaellaan vain erikoistapauksissa tai erityisen kovan hellyydenpuuskan iskiessä. Kävimme viikolla eläinlääkärin luona pentutarkastuksessa. Kovasti lääkäri ihaili ja kehui.(Ja tämä kasvattaja pysyi vaatimattomana ja nöyränä!) Lääkäri sanoi, että eihän näitä voi edes koirina myydä! (Ei ollut raukka tainnut monia tipsupentuja elämässään nähdä!) Tarkastuksesta jäi kokonaisuudessaan oikein hyvä mieli. Lukas on ensi kuussa lähdössä ulkomaille kahdeksi päiväksi. Tätä tarkoitusta varten se oli viime viikolla kiinanharjakoirien kanssa näyttelytreeneissä. Lukas samaistui kiinanharjakoiriin, mutta auta armias, kun harjoitustilaan saapui Espanjan mastiffi, silloin Lukas koki pyhäksi velvollisuudekseen suojella muita ja ajaa mastiffi sinne mistä tulikin. Toki se ei siinä onnistunut, mutta eihän mammalle tätä kerrottu! Sai mies pitää itsetuntonsa :=). Lili ja Leia voivat myös hyvin. Olemme viettäneet viikolla paljon aikaa koirapuistossa. Tarkoituksena on riehakkaiden leikkien avulla saada Lilille jälleen kurvit kohdalleen. Liliä on aina innostanut eri rotuisten ja kokoisten koirien seura. Mitä isompia ja villimpiä – sen parempi! Leia taas on entisensä – se rakastaa ja haluaa miellyttää kaikkia-- ja kokee suurta onnea kun onnistuu siinä. PS. Minka-tipsulle Hyvää 1-vuotis Syntymäpäivää! Lukas näyttelytreeneissä.



	10.2.2007 Pakkanen paukkuu… ja pennut kasvavat. Ne eivät ole nyt muutamaan päivään enää viihtyneet lainkaan pentulaatikossaan. Jos ne sinne laittaa, kiipeävät ne pois alle viiden minuutin. Pelkäsin ensin, että ne satuttavat itsensä reunaa ylittäessään. 20cm on sentään aika korkea noille natiaisille, mutta aliarvioin niiden taidot. Näin aitiopaikalta kun Costi ylitti ”muurin”. Ensin se otti tukevan otteen etutassuillaan aidan yläreunasta samalla takajalkojen viuhtoessa ankarasti, jotta peräpääkin nousisi reuna päälle. Kun perä oli reunan päällä, jatkoi Costi vauhdinantoa takatassuillan siten, että koko peräosa viuhahti saman tien reunan yli, ja koira laskeutui – ei turvalleen – vaan peräpää ensin maahan. Loistavaa taituruutta! Tämä niiden uusi vapaus tarkoittaa myös työn ja valvonnan kasvua. Pienet eivät vielä näy muistavan tarkkaan missä se sanomalehtipaperi sijaitsikaan!?! Sään ulkona ollessa yli –20 en unelmoikaan niiden sinne tarpeilleen viemisestä. Pentujen täytyy myös näköjään maistella kaikkea mikä eteen sattuu kaapinreunoista kengännauhoihin. Ulko-oven avaaminen on vaikeutunut 50%. Nyt eteisestä kolmen tipsun sijaan löydät niitä kuusi! Lili on aloittanut pentujen vieroittamisen. Vielä keskiviikkona pennut saivat tehdä mitä halusivat; imeä kun oli nälkä, purra korvasta, vetää Lilin turkista ja kiusata kaikin mahdollisin tavoin. Mutta perjantaina makuuhuoneesta kuului hurjaa rähinää ja pennun kiljumista. Kirjava pentu sai ensimmäisenä tuntea äidin komennon. Tuntien Lilin luonnon, säikähdin tätä tapahtumaa enkä uskaltanut käydä nukkumaan peläten mitä muuta saattaisi tapahtua. Lili on ihana, mutta joskus ärsyttävän omapäinen ja itsetietoinen diktaattori. Mutta sitten alkuyöstä näin Lilin taas imettävän pienokaisiaan. Kunnes taas rähähti, ja toinen soopeleista sai kuulla kunniansa. Nyt yritän selviytyä antamalla Lilille vähän extra hellyyttä ja huomiota. Seurailen myös sen toimia ja kun nenä alkaa nyrpistyä, saan katkaistua pahimmat ärinät alkuunsa. Huolimatta sekaantumisestani ovat pennut päivässä oppineet kunnioittamaan emoansa ja toimimaan sen toiveiden mukaan. Kyllä minä tiedän, että tämä on sitä sosiaalistamista ja opettamista.. se vain tuntuu niin kovin julmalle. Pennut ovat ”kotona” enää alle kaksi viikkoa. Toisaalta ikävä tulee olemaan suunnaton, mutta toisaalta taka-alalla häilyy myös pieni helpotuksen tunne. Olen tiennyt alusta lähtien, että ne ovat minulla vain lainassa ja tulevat löytämään oman laumansa muualta. Olen myös huomannut, että Lili, Leia ja Lukas ovat jo kovasti oman, ns. aikuisemman, ajan puutteessa. Olenkin suunnitellut mm. meneväni Lukaksen kanssa tokokurssille kun yhteinen aikamme kasvaa. Mutta kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, olen äärettömän onnellinen, että pikkuiseni – vaikka uusiin koteihinsa muuttavatkin – jäävät kuitenkin lähelleni ja saan nähdä niitä tulevaisuudessakin.



	31.1.2007 Elinpiiri laajenee Pentulaatikon menoa katsellessa voi helposti kuluttaa tunteja. Pennut ovat pian 5-viikkoisia ja touhu on sen mukaista. Silloin kun leikitään, niin silloin todella l e i k i t ä ä n ja kun väsymys tulee, tulee se totaalisesti ja minuutissa. Pennuilla on kiihkeä halu päästä pois 80x80cm pentulaatikostaan. Reunat ovat 20 cm korkeat ja on vain päivistä kiinni milloin ensimmäinen saa itsensä kangettua reunan yli. Olenkin nyt aina kun ne sitä haluavat, nostanut ne matolle leikkimään. Ja voi sitä riemua! Siinä harjoitellaan haukkumista ja juoksua ja taistelulajeja… mutta maton reunan yli ei vielä uskalleta mennä. Elinpiiri laajenee askel kerrallaan. Maton reunalla sijaitsee myös Lilin vesi – ja nappulakupit, ja myös ne ovat olleet suuren mielenkiinnon kohteina. Aina silloin tällöin maistetaan vähän vettä ja ryöstetään äidin kupista yksi nappula – sitä nappulaa sitten mutustellaan seuraavat kymmenen minuuttia. Niin kova se pieneen suuhun on. Pennuista on tullut hurjia pusukoneita. Aina kun nostan ne kasvojeni lähelle keskustelua ja tutustumista varten, saan kymmeniä suukkoja. Joskus niiden on tarve näyttää pienien uusien hampaittensa terävyyttä, ja mikä sen parempi kohde kuin ihmisnenä! Nuo kolme kasvavat ja muuttuvat päivittäin ja uusi kamerani onkin ollut tiiviissä käytössä. Olen myös filmannut pentujen touhuja muistoksi sitä aikaa varten, kun niistä tulee arvokkaita aikuisia tiibetinspanieleita. Kaikille kolmelle on jo tiedossa uudet kodit. Olen ollut todella onnekas löytäessäni ihania välittäviä ihmisiä joiden perheeseen pennut saavat pian liittyä. Kaksi pennuista menee perheisiin joissa on jo ennestään yksi tipsu. Minä olen suuri kahden koiran kannattaja. Lilin elämänlaatu ja onnellisuus parani 120% sinä hetkenä kun Leia saapui kotiimme. Nuo kaksi olivat alusta lähtien erottamattomat – eikä niiden välejä ole edes Lukas saanut muutettua. Koira saa toiselta koiralta sellaista seuraa ja ystävyyttä, mitä ihminen ei ikinä sille pysty antamaan. Pennulla, jonka uudessa kodissa ei ole tipsua, ei ole silläkään hätää. Kavereita ja rakkautta riittää 5 lapsen voimalla! Nämä lapset sanoivat, kun kävivät valitsemassa koiraa, että haluavat juuri tuon kirjavan, koska sen kanssa voi seikkailla! Voi miten oikeassa he ovatkaan ainakin sen perusteella mitä olen tähän asti saanut juuri tuon koiran luonteesta oppia.



	21.1.2007 Huimaa kehitystä Uskomattomia pikkuvesseleitä! Sen lisäksi, että ovat tietysti maailman kauneimpia tipsupentuja, nämä meidän ovat myös maailman viisaimpia ja oppivaisimpia (jälleen täysin subjektiivinen näkemys)! Lauantaina, 3 viikon ja 3 päivän kunnioitettavassa iässä, alkoi ”peräosassa” tapahtua. Ensimmäisenä muutoksen koki particolor poika. Perhe tuli katsomaan pentuja, ja kun particolor-vesseli huomasi lapset, alkoi sen häntä viuhua edestakaisin huimaa vauhtia. Soopelit katsoivat hetken ihmeissään sivusta. Ja kun sunnuntaiaamuna heräsin, tuijotti minua pentulaatikosta kolme silmäparia kaikkien hännät vatkaten sivulta sivulle. Mutta vielä hienompaa oli huomata seuraava edistysaskel; particolor poika lyllersi (tällä hetkellä sen kävelytaitoa voi kaikella rakkaudella kuvata vain sanalla lyllertää) suurella tahdolla ja sydämellä pentulaatikon halki sanomalehden päälle tekemään isommat tarpeensa. Ensin ajattelin, että vahinkohan tuo oikeastaan oli, eikä tule heti toistumaan. Mutta olin väärässä, sillä heti aamumaidon juotuaan, se jälleen kerran lähti kävelymatkalle. Päästyään paperin päälle, se pysähtyi, otti vankan haara-asennon ja alkoi lorottaa. Pentujen luonteiden erilaisuudet alkavat myös erottua pikkuhiljaa. Tämä particolorini on johtaja ja seikkailija. Se ei valita eikä narise turhista. Se syntyi viimeisenä, mutta olen varma, että se sai alkunsa ensimmäisenä! Soopelityttö mielellään seuraa mitä tapahtuu ja oppii sitä kautta. Se haluaisi viettää aikaansa sylissä, ja usein se käpertyy pienen nallensa viereen lämpöön katselemaan sieltä veljiensä painimista. Soopelipoika on vekkuli tapaus, joka osaa ottaa yleisönsä luoden veikeitä silmäyksiä ja ollen über hellyttävä. Sillä on pennuista suurin ego. Se tietää mitä haluaa ja antaa äänekkään vastalauseensa jos asiat eivät mene sitä miellyttävällä tavalla. Olen pikkuhiljaa yrittänyt tarjota niille jauhelihaa ja kermaviiliä, vielä kuitenkaan herättämättä niille suuria kulinaarisia nautintoja. Ilmeisesti Lili-äidin maito on kermaista ja herkullista.. ja sitä on riittävästi.



	14.1.2007 Uutta maailmaa katsellen / lauman elämää Sinä päivänä kun pennuilla tuli kaksi viikkoa täyteen, huomasin niiden silmien auenneen. Ensin ne kurkistelivat silmäluomiensa raosta erottaen vain kirkkaan valon pimeydestä. Nyt kun neljä päivää ovat harjoitelleet katselemisen jaloa taitoa, niiden pää jo kääntyilee kohteen perässä. On ihana istua nenät vastakkain pennun kanssa ja nähdä kuinka se tutustuu kasvoihini. Tiedä sitten, mitä vielä näkee…ehkä vain ison pallon keskellä valkoista naamaa. Mutta kovasti vain jo katselee. Tunnustan, että jo lasken päiviä luovutusikään. Tällä hetkellä en haluaisi antaa yhtäkään niistä pois. Suosikkipentuni vaihtuu joka päivä aina sitä mukaa, kun joku niistä tekee jotain herttaista. Tänään eräs kokenut tipsukasvattaja vieraili luonamme katsomassa palleroita. Hän tarkasteli ja tunnusteli pentuja ja myöntyi mielipiteeseeni, että hienoja ovat! Ainakin yhtä hienoja kuin kaikki muutkin 2,5 -viikkoiset koiranpennut :=). Häpeäkseni huomaan, että olen ollut viime viikkoina vallan keskittynyt pentuihin ja jättänyt kertomatta muiden koirieni kuulumiset: Lili – huolehtii yhä pennuistaan, mutta viettää jo paljon aikaa muualla talossa. Tänään se riehui ensimmäisen kerran pitkään aikaan Leian kanssa pihalla lumessa. Se on yhä enenevässä määrin ollut kiinnostunut pitkistä lenkeistä. Kotona olen pystynyt pitämään turvaportin auki pentuhuoneen ja eteisen välissä. Lili on ”kouluttanut” toiset niin tehokkaasti, etteivät ne uskalla edes haaveilla huoneeseen astumisesta. Lukas yhä makailee portin eteisen puolella odotellen ilmeisesti pentujen kasvavan ja tulevan hänen luokseen leikkimään. Leia – suorastaan vapisee, kun se näkee, että Lili on pentuhuoneessa. Mutta heti kun Lili astuu sieltä ulos, Leian käytös muuttuu ja ystävyys jatkuu normaalina. Leia on ollut hyvin sopeutuvainen elämäänsä väliaikaisena kakkoskansalaisena. Se hakee mammalta jäämättä saaneet rapsutukset jokaiselta vieraalta joka meille kylään uskaltaa tulla. Lukaksen kanssa se riehuu ja keksii kepposia. Leialla on todella outo ajattelutapa. Sen mielestä ulkona leikitään ja jos isompaa hätää ei ehdi tehdä, ei se haittaa. Ainahan on olemassa wc! Tässä yhtenä päivänä se oli jälleen tehnyt pienen kikkareen wc:n matolle ja kutsuin sen luokseni. Neiti saapui iloisesti häntäänsä heilutellen. Sanoin, että Leia ”mikä tämä on? Kuka on kakannut matolle?” Leia, yhä iloisena, tuli kikkareen luo ja ihmetteli sitä. Sitten sillä välähti ja vilkaisi minua viattomasti kuin ajatellen ”hei – etkai sä luule, että toi on multa muka” ja pinkaisi pakoon. Lukaksen – uusin ”kepponen” on pölyimurin johdon (ok – pölyimuri ON pelottava ja sitä vastaan pitää taistella silloin kun se on puolustuskyvytön) ja huonekalujen pureskelu. Se ei ennen tätä ole tehnyt, ja nytkin varmasti vain reagoi outoon tilanteeseen. Lisäsin puruluiden määrää ja laatua, ja loppuviikosta se ei ainakaan purupaheitaan tehnyt. Lukas osallistui myös Juvan ryhmänäyttelyyn. Se matkusti sinne ystävien kanssa ja sai viettää jopa yön Juva hotellissa (koirillani on mielenkiintoisempi elämä kuin emännällä!). Sitten näyttelyn jälkeen se palasi kotiin toisten ystävien mukana. Näille kaikille ystäville suurkiitos poikani hyvästä hoidosta!!



	6.1.2007 Loppiainen ja pennut 10 päivän ikäisiä Nämä viimeiset kymmenen päivää ovat kulkeneet sekä hitaasti että nopeasti. Nopeuden huomaa siitä, kuinka isoja pennut jo ovat. Particolor poika on saavuttanut yli puolenkilon kunnioitettavan painon eivätkä soopelitkaan kaukana perässä tule. Soopelit vaalenevat päivä päivältä ja niiden valkoiset merkit, esim. etutassujen nilkkasukat, tulevat koko ajan vahvemmin esille. Particolor on syötävän suloinen; sen turkki on kuin vanilja jäätelöä, korvat toffeeta ja kuono tummaa suklaata… (kukakohan päätti uutena vuotena aloittaa uuden herkuttoman elämän???). Meillä ei ensipäivinä, saati öinä, paljon nukuttu. Lili päätti aluksi olla ns. moderni äiti, joka olisi mielellään jakanut lasten hoitamisen muiden kanssa. Se ei pentulaatikossa pakkosyöttöjä ja putsauksia kauempaa viihtynyt. Minä otin siltä liikaa vastuuta pois mm. huolehtimalla pennuista ja peittelemällä niitä. Sitten luin Helena Koskentalon viisaat sanat: ”myös kasvattaja voi tehdä nartustaan huonon emon ryntäämällä tehokkaasti hoitamaan vastasyntyneitä..”. Niinpä kun seuraavan kerran pentulaatikosta kuului vikinää ja Lili katsoi minua kuin sanoen, että hoida homma – minäpä vain katsoin takaisin ja sanoin, että rouva on hyvä ja itse hoitaa jälkikasvunsa. Vielä saman päivän aikana äitiyden toimenkuva valkeni Lilille ja se on ollut ihana äiti. Tosin yhä mieluummin se lepäilee pentulaatikon ulkopuolella kuin sisällä ja usein se viettää aikaa muiden koirien kanssa toisaalla taloa, ja onhan tuo jo alkanut käydä lenkeilläkin muiden kanssa. Se ehkä vain luottaa, että pennut ovat turvassa vaikka niitä ei koko ajan vahtisikaan. Ns. pentuhuone on eristetty muusta taloudesta lapsiportilla. Siitä lähtien kun pennut syntyivät on Isä-Lukas nukkunut portin toisella puolella kuin suojellen perhettään. Se on äärimmäisen kiinnostunut pennuista, mutta pysyttelee kaukana. Leia taas yrittää livahtaa huoneeseen aina mahdollisuuden saatuaan ja pysähtyy noin metrin päähän tuijottamaan pentuja. Yleensä siinä vaiheessa menee Lililtä hermo, ja vaikka Leiaa rakastaakin, on se valmis näpäyttämään toista kuonoon jos Leia liikahtaakin lähemmäksi. Uskomatonta kuitenkin, miten hienosti kaikki ovat sopeutuneet uuteen tilanteeseen ja vielä uskomattomampaa, miten usein me ihmiset murehdimme etukäteen asioita, jotka eivät ikinä tule tapahtumaan.