- 2006 - 2007 - 2008 - 2009
  
           
  29.12.2006 Syntymän ihme

Jouluna puhutaan paljon syntymän ihmeestä. Uusi vuosi on myös monelle uuden alku. Jo pelkästään se, että on saanut Lilin kanssa kokea syntymän ihmeen, lisättynä myös sillä, että se on tapahtunut tänä erikoisena vuodenaikana – täyttää sydämeni suurella riemulla ja kiitollisuudella!

Kun ajattelee koko odotusaikaa taaksepäin, olisin voinut ”panikoida” asian suhteen paljon enemmän. Mutta silloin ajattelin vain, että se tulee mikä tulee, ja ainoa mitä voin tehdä, on valmistautua niin hyvin kuin mahdollista kaikkeen eteen tulevaan. Olen hyvin kiitollinen myös siitä, että meille osui ns. helppo synnytys (Lili voi asiasta olla toista mieltä!). Aikaahan se toki otti ja odottavan aika on aina pitkä.

Noin vuorokausi ennen tapahtumaa huomasin, että Lilin lämpö oli laskenut alle 37 asteen. Kirjoissa kerrotaan, että tämä on yksi merkki siitä, että synnytys on käynnistymässä. Muita merkkejä ovat esim. se, että narttu ei enää syö ruokaa ja alkaa tyhjentää vatsaansa yhä nopeammin toistuvilla pihalla käynti kerroilla. Lämpötilan laskun jälkeisenä päivänä Lili nukkui paljon, mutta ruoasta se ei kieltäytynyt kertaakaan. Vielä kello 22 keskiviikko iltana, se tuli kinuamaan pientä iltapalaa. Silloin ajattelin, että saammepahan nukkua vielä tämänkin yön rauhassa.

Vielä kaksi tuntia myöhemmin tästä iltapalasta, katselimme makuuhuoneessa televisiota. Silloin Lili kiljahti – ja näytti itsekin hämmästyvän sitä. Se siirtyi nukkumaan sänkyyn ottaen paikan miehen jalkojenvälistä. Hetken kuluttua se kiljahti uudelleen. Silloin mies kysyi, että ”tuleeko koirilta muuten lapsivesi? Ja jos ei, niin sitten Lili juuri pissasi sänkyyn”. Samaan aikaan Lili hyppäsi lattialle ja meni hoitopöydän alle. Konttasin sen perässä ja huomasin pennun pilkistävän Lilin jalkojenvälistä. Pentu oli jo ulkona pussistaan, mutta koska se oli syntynyt perätilassa, oli sen pää vielä Lilin sisällä. Otin talouspaperin avulla otteen pennusta, ja hellästi vedin sen ulos. Meille oli syntynyt pieni tyttö.

Lili ihmetteli pentuaan, enkä vielä huomannut siinä mitään erityisiä äidillisiä tunteita vauvaansa kohtaan. Seuraavat supistukset tulivat ja noin tunnin verran Lili työsti ensimmäistä poikaansa maailmaan. Ja sitten, pienen kiljahduksen saattelemana, nenä edellä, poika saapui pentulaatikkoon. Tämä poika oli aivan samanvärinen kuin tyttö. Ainoastaan 20 gramman kokoeron ja se ”erittäin pienen jonkin” avulla ne pystyi erottamaan toisistaan.

Kolmas poika, aivan äitinsä näköinen väritykseltään, seurasi sisaruksiaan suhteellisen nopeasti. Se oli ainoa, jota jouduimme vähän hieromaan saadaksemme siihen vauhtia ja toimintaa. Mies sanoikin tämän kolmannen nähtyään, että ”hei, nyt tuli dalmatialainen!” Nyt pari päivää myöhemmin tulee monesti ajateltua, että tulikohan tähän kolmanteen hierottua vähän liikaa toimintaenergiaa. Se painelee pitkin pentulaatikkoa kuin Ritola konsanaan ja kiipeilee kaikkien päällä ja yli.

Kun kolmas oli syntynyt, Lili rauhoittui silmissä ja kiinnostui pennuistaan. Nyt se on niitä sitten imettänyt, puhdistellut, kakattanut.. ja hoivannut kuten rakastavan äidin pitääkin. 		 
           
           
  15.12.2006 Mahtava Matami

Meidän lenkkimme lyhenevät päivä päivältä. Tämän aamuinen oli jo ”huippu”. Aamulla tavan mukaan menin eteiseen ja huhuilin koiria. Lukas ja Leia olivät kärppänä paikalla. Liliä ei näkynyt. Etsin sitä ja päädyin keittiöön. Siellähän se rouva istui jääkaapin edessä katsoen minua anovasti. Sanoin, että ”nyt vauhtia! Ensin ulkoilu.” Ja palasin takaisin eteiseen. Rouvaa ei näy vieläkään. Silloin karjaisin vähemmän kauniisti, että ”Lili, nyt tänne ja heti!” Lili taapersi eteiseen hitain askelin välillä pysähdellen rapsuttamaan itseään tai venyttelemään. Se sanoi koko pienen kehonsa kielellä, että ”en minä sinua tottele. Kunhan tässä vain olen kävelyllä ja satuin tulemaan eteiseen.”

Sain koirat vihdoin remmeihinsä ja menimme ulos. Tai Lukas, Leia ja minä yritimme. Lili ei liikkunut paikaltaan. Kun katsoin sitä, nousi se ylös ja kääntyi kuin aikoen palata takaisin keittiöön uskoen vankasti siihen, etten kiduttaisi nälällä pientä koiraa. Mutta minähän en niin pehmo ole ja vedin sen mukanani ulos. Pääsimme suhteellisen reippaasti 50 metrin matkan kävelytielle (sen jälkeen kun Lili oli istahtanut portaille ja pihatielle ja kukkapenkinkupeelle ihailemaan aamuaurinkoa, ja sitä oli saanut vetää perässä koko matkan). Lukas ja Leia olivat vasta pohtimassa, että mihin suuntaan me emännän tänään veisimme – kun Lili oli jo tehnyt hätänsä ja teki totaalisen etenemislakon. Vetäminenkään ei enää auttanut. Se istui koko takalistollaan takajalat suorina eteenpäin jarrutukea antamassa. Huokasin, ja ajattelin, että paras viedä se kotiin. Lukas ja Leia ihmettelivät, että miksi nyt jo takaisinpäin – mutta seurasivat kiltisti. Lili oli tyytyväinen. Jätin Lilin siis sisälle ja käännyin lähteäkseni muiden kanssa uudelle yritykselle. No nämä kaksi hyväkästä katsoivat minua epäuskoisena pyörein silmin: ”emmehän ME ilman Liliä voi lähteä. Järkyttävää.” Joten silloin kiskoin ne perässäni ja nuo uskolliset tekivät pikapikaa tarpeensa ja kääntyivät heti sen jälkeen kotia kohden.

Kun avasin oven, istui Lili eteisessä odottamassa. Jälleennäkemisen riemu (5 minuutin eron jälkeen) oli uskomaton kaikkien kolmen puolelta toisiaan kohtaan! Tunsin itseni ulkopuoliseksi joka oli yrittänyt kiusata pieniä koko aamun monin eri tavoin :=).

Ja syy Lilin haluttomuudelle lenkkeillä on tietysti sen nyt jo suuri ja vielä lisää kasvava maha. 11 päivää laskettuun aikaan. 		 
           
           
  7.12.2006 Itsenäisyyspäivä

Juhlistimme Suomen 89:ttä itsenäisyyspäivää 6.12. koko 'possen' kanssa. Chico, joka on Lukaksen isoveli emän puoleta, ja Max, joka taasen on Leian isoveli isän puolelta, tulivat meille. Ja riemu oli ylimmillään. Lili, jo melkoisen mahansa kanssa, ei osallistunut varsinaiseen riekkumiseen, mutta ulos se kyllä ehti muiden mukana komentamaan jokaista ohikulkevaa koiraa. Yritimme ottaa jouluisia yhteiskuvia, mutta.. no, niistä todiste löytyy Gallerian puolelta.

Viime päivinä ja viikkoinakin olemme eläneet hyvin rauhallista arkea – lähinnä Lilin vuoksi. Olen niin innoissani tulevista pennuista, että en halua ottaa turhia riskejä missään muodossa. Eilen i llalla istuimme vierekkäin sohvalla ja silittelin Lilin mahaa. Ja kuinka ollakaan, siellä tuntui pientä liikettä ja 'muljahtelua'. Lili tuntuu itsekin olevan hieman ihmeissään mahastaan. Aamuisin maha on hyvin rauhallinen – ja emo myös – eikä ruokakaan oikein maistu. Mutta antaas olla, kun ilta saapuu.. ja yö! Lilin ruokahalu on silloin loputon. Lili on myös ottanut tavakseen herättää minut pari kertaa yössä; ensin antamaan sille suupalaa ja sitten viemään ulos portin ulkopuolelle pissalle.

Tiineys on saanut Lilin kukoistamaan. En ole ikinä nähnyt sen turkkia kauniimpana kuin se nyt on. Lili on myös reipas ja terve. Enää 20 päivää laskettuun aikaan. Pitäkää meille peukkuja! 		 
           
           
  30.11.2006 Kaksi lääkärivisiittiä

Pari päivää sitten otimme osaa Bostonterriereiden joukkotarkastukseen. Eläinlääkäri Jorma Jussila Helsingistä oli tarkastajana ja hänen vaimonsa avusti. Rouva Jussila katsoi ensin Lilin hampaat ja totesi, että onpa siistit! Luulin tosin ensin, että vinoilee meille. Lilin hammasrivistö kun ei ole se täydellisin helmirivi. Mutta heti perään hän jatkoi, että et voi uskoa millaisia hampaita tipsuilla nykyään näkee! Joten hampaissa ei ole valittamista.

Sitten tohtori Jussila tutki Lilin polvet. Hänen kommenttinsa oli: "Ohhoh, nämähän ovat erinomaiset! Vähänkö olin ylpeä (ja täysin ansiottomasti) vaikka tiesinkin, että Lilin juoksutaidoista päätellen niissä ei voinut olla mitään vikaa. Silmiä lääkäri tutki parilla eri hurjannäköisellä vekottimella ja niistäkin Lili sai täysin puhtaat paperit. Lili ressukka pelkäsi silmätarkastuksen kohdalla ja yritti murista pelottavasti.. nämä kokeneet lääkäri-ihmiset vain nauroivat sille. Lili taisi saada kovan kolauksen itsetunnolleen.

Tänä aamuna kävimme toisella lääkärillä tiineysultrassa. Jätän tämän paikan nimen mainitsematta, sillä en ollut täysin tyytyväinen käyntiimme. Ensimmäinen mitä lääkäri sanoi, oli että kone on vähän temppuillut tänä aamuna. Sitten huomasivat, että kuvapaperi oli loppu ja sanoivat, etten saisi itselleni kuvia. Lääkäri tutki ja paineli vatsaa, ja sanoi, että saa vain kaksi pentua näkyviin. Pennut ovat kuulemma niin isoja, että niiden takana ja alla saattaa olla toisiakin.

Oliko käsittely sitten kovakouraista tai vatsalle levitettävä aine liian kylmää, Lili ei kuitenkaan perustanut tästä tutkimuksesta. Lilin paniikki kasvoi ja se yritti koko voimallaan rimpuilla ylös alustasta, ja oli jo hetken kuluttua valmis tikkaamaan sitä kättä joka eteen sattui. Onneksi Lili tietää rajat mitä ei saa ylittää, eikä ketään siis sattunut.

Toisaalta sain varmistuksen sille, minkä jo tiesinkin, eli Lili on tiineenä. Mutta toisaalta näin aloittelijana olisin ehdottomasti tarvinnut hieman varmemman tiedon pentujen mahdollisesta lukumäärästä. Tutkimuksen aikana omat kysymykseni jäivät varjoon lääkärin ja avustajan keskustelun tieltä. Kunpa vain olisin saanut tietää muutakin konkreettista kuin tiineystutkimuksen hinnan!

Kun saavuimme kotiin, tervehti sekä Lukas että Leia Liliä suurella hellyydellä. Lili istui noiden kahden välissä ja tarjosi mahaansa haisteltavaksi kuin näyttäen, että katsokaa nyt mitä minulle taas tehtiin! Toiset tutkivat ja hoitivat tulevaa emoa innokkaasti. Ja jotain hyvää sentään! Kone tulosti kuin tulostikin meille kaksi kuvaa pennuista muistoksi. 		 
           
           
  24.11. 2006 Odotuksen hurmaa

Lilin odotus on edennyt viikolle neljä. Periaatteessahan en vieläkään voi olla täysin varma siitä, onko se kantava vai ei. Vatsapeitteiden läpi ei vielä tunnu mitään ja ultrakäyntimme on vasta ensi viikolla. Mutta periaatteet sivuun, sillä jos joku on muuttunut näiden viikkojen aikana käytökseltään ja olemukseltaan – niin se on meidän Lili!

Miten muistankaan lukeneeni, että koiran tiineysaika menee siinä sivussa ihan huomaamatta. Hah, sanon minä! Entisestä innokkaasta riehujasta on tullut lämpöä ja mukavuutta rakastava tyranni. Se on sitä mieltä, että koko talouden pitää pyöriä sen ehdoilla ja aikataulun mukaan. Se on tehnyt itselleen lämpöiset pesät sekä sohvalle että vuoteeseeni, ja niissä se viettää 90 % ajastaan vanhan lelusiilin kanssa.

Ulkoilut ovat myös tuoneet meille harmaita hiuksia. Aamulla ulos pitäisi lähteä vasta kun Lili on valmis heräämään. Jos ”väkivalloin” laitan pannan kaulaan ja otan mukaani, saavat muut kärsiä. Neiti kulkee viimeisenä kiskottavana nenä nyrpällään ja rähähtelee ympärilleen, varsinkin jos Leia tai Lukas kulkee sen ohi liian läheltä. Kukaan ei saa juosta saati sitten riehua. Ja heti jos pysähdyn, on Lili jo kääntynyt ympäri ja on matkalla kotiinpäin. Jos yritän jatkaa matkaa, saan perääni ininää ja valitusta. Joten helpompaa on ollut luovuttaa ja viedä Lili välillä kotiin, ja mennä toisten kanssa uudelle lenkille. Tämä sama kaava toistuu myös päivä- ja iltalenkillä.

Terveellinen ruoka ei ole neidille koskaan tarpeeksi maukasta. Herkut ja Caesarit (vasikanliha ja kana) kyllä kelpaisivat. Ruokaa pitää muistaa antaa pienissä annoksissa, sillä jos se on maukasta, ahmii Lili sen liian suurella vauhdilla ja silloin ruoka ei pysy vatsassa. Sen vatsa on muutenkin ollut herkkänä ja sekaisin.

Myös tunnepuolella Lili vaatii erikoishuomiota. Sitä ei ole pariin viikkoon kiinnostanut leikkiminen lainkaan, vaan se haluaisi vain köllötellä vieressäni. Nyt viimeisen viikon aikana on se kasvavassa määrin alkanut kaivata jatkuvaa silittelyä ja hyväilyä. Uskomatonta on se, että Leia ja Lukas tuntuvat vaistoavan tilanteen ja kohtelevat Liliä silkkihansikkain. Vuorotellen ne käyvät sitä tönäisemässä tai nuolaisemassa hellästi. Olen niin ylpeä laumastani ja siitä kuinka hyvin nuo kolme toimivat yhdessä ja ovat hitsautuneet yhteen. Kolme Muskettisoturiani!

Voi näitä naisten ongelmia (palatakseni vielä Liliin)! Ihmisnaisen 9 kuukauden ongelmat on koiranaiselle intensiivisesti ahdettu kahteen kuukauteen. Ei ihme, että kaikki on Lilistä varsinkin ensisynnyttäjänä hämmentävää ja varmaan hieman pelottavaa. Mutta onneksi olemme kohta jo tämän seikkailun puolivälissä! 		 
           
           
  12.11.2006

Elämme jännittäviä aikoja! Tarkkailen Liliä päivittäin ja yritän etsiä siitä merkkejä mahdollisesta raskaudesta. Toistaiseksi kaikki on ollut aivan kuten ennenkin. Lili on riehaantunut jokaisen uuden lumen sataessa, riemuinnut tavatessaan ihmis- ja eläinystäviään, komentanut ja opettanut nuorempiaan. Eli ollut se sama ”überkoira” jota ihailen ja rakastan. Olen tosin ollut huomaavinani siinä lievää pyöristymistä – mutta toisaalta niin olen Leiassakin – on tainnut koko lauma pyöristyä muutaman sata grammaa kollektiivisesti ja toisiaan tukien.

Kesällä koiria sai maanitella sisään, nyt niitä saa maanitella ulos. Lili varsinkin on hieman arka kylmälle ja siksi vaatefriikki. Se rakastaa pukuja ja nuttuja (toisillehan jos sellaisen laittaa, saa kokea hurjan koston ;)). Eilen Lili sai Maxilta ihanan Hurtta-merkkisen manttelin. Se on tummansininen leveällä punaisella raidalla, fleesevuori ja se pitää sadetta. Lili ei suostunut luopumaan siitä lenkin jälkeen, vaan tepasteli ympäri asuntoa mantteli päällään levein ylpein askelin vielä tunnin pitkän päivälenkkimme jälkeen.

Pimeät illat ovat myös nostaneet Leian läheisyydenhalun uusiin sfääreihin. Menen ihan minne tahansa, seuraa Leia noin metrin päässä. Jos istahdan alas, pyrkii se syliin. Ja jos en ennenkään onnistunut pitämään sitä poissa vuoteesta, on se nykyään aivan mahdotonta. Aamulla se kastui läpimäräksi - kun oli vain päästävä emännän luo, vaikka sitten suihkuun!

Lukas on vihdoin alkanut luottaa minuun ja onkin tällä hetkellä tottelevaisuusvalioni numero 1. Missä tahansa se onkin, tulee se kutsuttaessa juosten luokse (ja tämä herkku kestää tasan seuraavaan uhmaikäkauteen). Se, kuten tytötkin, on erittäin nautinnonhaluinen. Lauantaina se rakensi itselleen pesän. Sinne se kantoi oman patjansa, Lilin tekoturkispeiton, Leian villapeiton, talon suurimman nallen, Leialta varastetun keksin, yhden vinkulelun ja emännän käsineet. Tämän kasan päällä se sitten nukkui ja näki mielenkiintoisia unia ;). 		 
           
 
 
           
           
  22.10.2006 Kauhujen yö...

eikä vielä ole edes Halloween-aika! (Lukijat, muistakaa, että minulla on joskus tapana liioitella!) Pienestä Lukas pojastamme on varttunut viikossa mies, kiitos Chicon ja Maxin. Tytöillä on yhä juoksut, mutta ajattelin positiivisesti, että haen pojan perjantaina viikonlopuksi kotiin. Olinhan varautunut hankkimalla tytöille juoksuhousut ja vielä turvaportinkin makuuhuoneen oviaukkoon.  Mutta muuhun en sitten ollutkaan varautunut, ainakaan henkisesti.

No, Lukas tuli innolla kotiin, juoksi koko matkan parkkipaikalta kotiovelle. Ensimmäisen puolen minuutin aikana se ehti ovelta sohvalla istuvan Leian selkään ja aloitti innokkaan nylkyttämisen (luojankiitos juoksuhousuista). Hetken kuluttua, laitettuani sen makuuhuoneeseen rauhoittumaan, sai se kaadettua turvaportin (siis miten turvaportti pidättelee lapsia satuttamasta itseään, kun se ei pidä 5,4 kilosta nuortamiestä erossa naisista?), ja kun yhä vielä julmasti pidättelin sitä erossa ”elämänsä ihanimmasta naisesta” aloitti se ulvonta- ja vinkumiskonsertin. Tätä konserttia kestikin sitten vaihtelevassa määrin noin kello kahteen aamuyöstä, jolloin Lukas vihdoin nukahti.

Illan aikana Lili nautti siitä, että Lukas oli kotona. Se meni istumaan Lukaksen eteen ja nosti jalkansa ilmaan kuin kutsuen: ”tule tänne komia poika”. Ja Lukashan meni intoa täynnä. Kun Lili oli saanut Lukaksen oikein lähelle, iski se napaten partakarvoista kiinni ja antaen Lukakselle vimmatun ja erittäin äänekkään läksytyksen – koko ajan nauttien tilanteesta suuresti ja heiluttaen häntäänsä iloisesti. Lukas tietysti järkyttyi ja peruutti muutaman askeleen. Silloin Lili jälleen meni Lukaksen eteeen, istui ja nosti jalkansa ylös ja kutsui... ja taas sai Lukas kärsiä. Lilillä oli varmasti yksi elämänsä parhaita iltoja! Lukas suostui leikkiin noin kymmenen kertaa, kunnes oppi läksynsä, eikä enää luottanut Liliin ja pysyi kauempana.

Ennen kello 22.00 olin jo niin uupunut tästä hulabaloosta, että soitin hoitopaikkaan Eevalle ja kysyin saisiko Lukas tulla sunnuntain sijaan jo lauantaina takaisin. Ihana Eeva suostui ja toivottavasti seinänaapurinikin antaa minulle tämän illan vielä joskus anteeksi! Illan aikana yritimme monesti nukkumaanmenoa eri variaatioin. Lopulta onnistunein ratkaisu oli se, että perheen mies nukkui olohuoneen sohvalla tyttöjen kanssa ja minä makuuhuoneessa – Lukas sänkyni vieressä omassa häkissään.

Silti en vielä kadu pätkääkään, että otin uroksen ns. sotkemaan meidän tyttöjen elämää ja rutiineja. Onneksi juoksut ovat vain kahdesti vuodessa ja sinä muuna aikana yhteiselo on rauhallisempaa.  Tuskin maltan odottaa, että kaksi viikkoa on kulunut ja elämä normalisoitunut ja saan hakea pojan pysyvästi takaisin kotiin!

Lauantaina 21.10.2006 olimme Lemmikkieläinmessuilla Myyrmäessä. Ulkomuototuomarit ry piti messujen yhteydessä vuotuisen Match Shownsa ja ilmoitin Lukaksen mukaan pentuluokkaan harjoitusta saamaan. Tuomarina toimi Soile Bister, jonka toivon tapaavamme vielä jossain näyttelyssäkin. Soile kehui Lukasta sanoen sen olevan erittäin hieno koira ja antoi sille punaisen nauhan. Pentuja oli ilmoitettu lähemmäs viisikymmentä ja punaisten välisessä kisassa minun pikkuiseni hukkui suurempien jalkoihin. Mutta tällä kertaa se esiintyi Saran kanssa erittäin mallikkaasti. Seisoi kuin patsas ja kävelyssäkin häntä näytti jo merkkejä ylhäällä pysymisestä.

 
           
           
  17.10.2006 POJAT – pysykää loitolla!

Molemmilla tytöillä ovat nyt syksyn juoksut alkaneet, Leialla viime torstaina ja Lilillä tänä aamuna. Lauantain vietin juosten kaupasta toiseen etsien turvaporttia asennettavaksi makuhuoneen ja eteisen välille. Se tulee varsinkin tarpeeseen pentujen ollessa pieniä, mutta nyt jo edistää kiihkeiden tyttötipsujen erottamista innokkaasta poikatipsusta. Joka toisessa liikkeessä myytiin eioota ja joka toinen pyysi liian huimaa hintaa. Palasin siis kotiin ja istuin Huuto.Netin ääreen (hyvää kannattaa mainostaa!). Sieltä löysin heti sopivan jonka hain meille eilen.

Mutta koska en tietenkään halua kiduttaa pieniä, lähti Lukas jo viikonloppuna harjoittelemaan hoidossa oloa Lilin sulhasen luo. Siellä Max ja Chico voivat opettaa Lukakselle kaiken siitä, miten olla tosi mies. Lukashan on viime aikoina kasvanut vallan naisten keskellä.

Sunnuntaina Tiibetinspanielit ry:n aluetoimintaväkemme tapasi Nuuksion kansallispuistossa, jossa ihmisiä ja autoja oli hyvän sään takia suunnilleen yhtä paljon kuin Mannerheimintiellä ruuhka-aikaan. Reippaampi osa joukosta lähti kiertämään Punarinnanpolkua ja pari nautinnonhaluista hipsi sillan yli saareen ja odotti toisia istuskellen puisilla penkeillä ottaen valokuvia ja leikaten koirien kynsiä! Jokainen hetki on käytettävä hyödyksi! 		 
           
           
  6.10.2006 Sadetakki – ja nelijalkaisen naisen kamala kosto

Koko päivän oli satanut aivan kaatamalla ja mm. aamupissat jääneet puolitiehen. Koirilla oli ollut niin kamala kiire kiertää lenkkinsä ja päästä takaisin kuivaan ja lämpimään. Joten iltalenkille, puin Leian päälle sinisen sadeasun ja Lilille laitoin punaisen. Lukas –miehenä- sai kestää sateen ilman suojaa. Leia ei ollut lainkaan onnellinen asian johdosta. Se yritti hinkata ja rapsuttaa sadeasuaan pois. Kävellessä se yritti muutamaan kertaan pyytää minua ottamaan puvun pois. Se nousi jalkaani painautui jalkaani vasten ja tuijotti minua suurilla ruskeilla silmillään anoen. Minä yritin ajatella vain sen parasta ja suljin silmäni toisen henkiseltä hädältä.

Sitten saavuimme koirapuistoon. Sadekin loppui. Ajattelin, että nyt voin ottaa sadepuvun pois. Kutsuin Leiaa, mutta se ei enää huomannutkaan minua. Olin sille ilmaa. Naapurin Santun emännän luo se meni ja Anja otti siltä puvun pois. Kun se kamala asuste vihdoin lähti Leialta, otti Leia ”hatkat”. Onneksi olimme aitauksen sisäpuolella! Se juoksi suuren puiston aivan toiselle reunalle ja riemukunniakierrosten jälkeen istui nurkassa ja murjotti. Ei tullut kutsusta luokse eikä antanut ottaa kiinni. Puistoreissumme venyi ja venyi. Toisia koira tuli ja meni – mutta minun neitini kantoi yhä kaunaa. Sain lainata koirannamejakin ja yritin niillä saada suuttunutta pikkuneitiä leppymään, mutta turhaan.

Viimein eräs pikkutyttö sai sen napattua syliin ja antoi sen minulle. Laitoin Leialle remmin kaulaan ja lähdimme kotiin. Koko matkan se käveli nenä pystyssä ja erillään muista. Saavuttuamme kotiin ja putsattuani sen jalat, hyppäsi Leia suoraan sängylleni ja pissasi siihen. Vasta SEN JÄLKEEN olimme sen mielestä tasoissa ja yhteiselo saattoi jatkua. 		 
           
           
  1.10.2006

Syksy on sitten virallisesti alkanut, ainakin sademäärästä päätelleen. Meillä jokainen nukkuisi niin pitkään kuin mahdollista ja kävisi pihalla pikapissalla mieluummin kuin lähtisi ulos lenkille. Lili palelee helposti ja kun vielä sade kastelee turkin, on sen olo varmastikin ikävä. Lisäksi se ei joko kestä vain katsella märkää luontoa tai sitten se inhoaa kun sade menee silmiin, sillä se siristelee silmiään sateessa. Leia ei pidä suihkusta, pesusta, järvistä, merestä – joten miksi se pitäisi sateesta? Samaa märkää kaikki. Mutta jos toiset menevät, niin se seuraa kiltisti perässä. Lukasta ei sade haittaa, mutta emäntää haittaa Lukas sateen jälkeen. Sillä on tutkimusmatkailijan luonto ja vielä niin tuuhea pentuturkki, että lenkin jälkeen vie kuivaus ja kaiken irtomateriaalin (lue ruoho, tikut, kepit, kävyt, siemenet, takiaiset..) keräys sen turkista tuhottomasti aikaa. Odotamme ensilunta innolla!

Viime viikko alkoi naapurin kettuterrieri Santun 9-vuotis syntymäpäivillä! Santtu, rivitalomme entinen yksinvaltias, otti tyttömme erittäin suvaitsevaisesti seinänaapureikseen keväällä kun muutimme taloon. Se hyväksyi tytöt laumaansa ja alkoi suojella niitä, ja sen tapana on yhä ainakin kerran päivässä kiertää portillemme tarkastamaan onko kaikki hyvin.. vaikka pensasaidankin läpi näkee koko ajan mitä pihalla tapahtuu. Lukaksen tullessa Santtu ei oikein tiennyt mitä ajatella. Alussa Lukas haukkua räksytti ja se ärsytti Santtua. Mutta kun muutama päivä kului ja Lukas oppi pitämään suunsa kiinni, ajatteli Santtukin sopeutua tilanteeseen: ”Kunhan minä saan olla kunkku ja tuo rääpäle ei hypi päälle, niin olkoon. Ei se taida kuitenkaan sieltä mihinkään häipyä. Eikä sitä voi moittiakaan – päästä nyt asumaan saman katon alle kahden ihanan naisen kanssa.”

Eilen sitten pidimme yhdistetyt Leian 1-vuotis ja Lilin 2-vuotis synttärit sukulaisille. Isoisän mustan labradorinnoutaja Allyn tullessa sisään aloitti Lukas 20 minuuttia kestävän konsertin. Lukas oli kahden vaiheilla. Toisaalta tulija oli tyttö ja kiltti, mutta toisaalta se oli suuri, musta ja tulla änkesi Lukaksen kotiin! 20 minuuttia Lukas haukkui ja kierteli ja komensi ja ärhenteli – häntä koko ajan heiluen, kunnes luovutti, tai sai asiansa sanottua selväksi.. ja Ally sai jäädä taloon. Nyt on koirilla juhlien saldona monen viikon varasto hammassiilejä (niitä suuria punaisia. Muut värit ja muodot esim. krokotiilit, tikut ja hammasharjat eivät käy alkuunkaan). 		 
           
           
  24.9.2006

Nukkumisjärjestelyjä -- eli nainen, myös koiramaailmassa, on viekas.

Yhden koiran aikaan kaikki oli selvää. Me ihmiset saimme nukkua omassa sängyssämme makuuhuoneessa ja koira nukkui olohuoneen sohvalla. Kaikki olivat tyytyväisiä ja me ihmiset nukuimme hyvin.

Kun meille tuli toinen koira, käpertyi se nukahdettuamme tyynylle pääni viereen ja toinen koira nukkui omassa rauhassaan olohuoneen sohvalla. Tilanne oli siedettävä ja me ihmiset nukuimme suurimman ajan hyvin.

Kolmannen koiran asetuttua taloon, päätti tämä uusin tulokas vallata sängynalusen. Toinen yhä käpertyi tyynylleni ja ensimmäinen... ei enää viihtynytkään sohvalla. Se koki asemansa uhatuksi ja hyppäsi sängylle käpertyen tyynylle minun ja toisen koiran väliin. Kolmas koira (joka myös kuorsaa äänekkäästi) ei tietenkään halunnut jäädä mistään paitsi ja kiipesi myös sängylle ja työnsi itsensä kaikkien keskelle. Viimeistään tässä vaiheessa me ihmiset heräsimme alkavaan tappelunnujakkaan. Nyt kukaan ei ollut tyytyväinen eikä varsinkaan nukkunut hyvin.

Kiukkuisten määräysten ja ruotuunsaattamisen yrittämisen jälkeen tilanne on seuraava: Kolmas on palannut takaisin sängyn alle, jossa se kuorsaa onnellisena. Ensimmäinen ajoi toisen pois sängyltä ja nukkuu nyt itse jalkopäässä. Se on myös onnellinen uneksien olevansa mahtava johtaja. Toinen, ovela pikku narttu, valvoo kunnes KAIKKI nukkuvat - ja kiipeää yhä tyynylleni ja käpertyy viereeni nukkumaan. Se on erittäin onnellinen.  Me ihmiset, jotka ummistamme silmämme tältä kaikelta, nukumme jälleen hyvin. 		 
           
           
  3.9.2006

Miesten elämä on suoraviivaisempaa kuin naisten - eli kuvaus siitä, miten 7 kk nuorimies saa itselleen kolme annosta maksalaatikkoa:

Laitan iltaruoaksi kolmeen kuppiin maksalaatikkoa ja asetan kupit koirien ruokailupaikalle. Lukas ryntää ensimmäiselle kupille ja alkaa ahmia ruokaa. Leia menee toiselle kupille ja Lili samoin. Siinä hetki sitten kyräillään toisiaan ja mietitään kenen ruoka tämä oikeastaan on? Leia luovuttaa ja siirtyy kolmannen kupin ääreen. Lili seuraa sitä, sillä sen mielestä johtajuus ei vielä tainnut tulla täysin todistetuksi. Lukas seuraa silmäkulmastaan, että kuppi numero kaksi on vapaa, ja ryntää syömään sen tyhjäksi. Kolmannella kupilla Lili huomaa, että yök, tämä onkin vain maksalaatikkoa – ja poistuu paikalta. Leia on viimein juuri aloittamassa ruokailuaan, kun Lukas ampaisee liikkeelle, ja tiukalla kylkirynkyllä tönäisee Leian pois kupilta - - ja ahmii kolmannenkin annoksen Leian seuratessa tuupertuneena vierestä.