Koirien kanssa olen viettänyt koko elämäni. Lapsuudenkodissa meillä oli ainakin karkeakarvainen mäyräkoira, saksanpaimenkoira, dreeveri, beagle ja muutama monirotuinen. Ensimmäinen aivan ikioma koirani oli monirotuinen amerikkalaistyttö Emma. Emmasta voit lukea Koirani-sivulta, sekä pitemmän tarinan Emman omalta sivulta. Ajattelin ensin, että Emma oli elämäni koira. Mutta saadessani tiibetinspanielityttöni Lilin ja Leian, ja oppiessani tuntemaan ne yhä paremmin, olen tajunnut, että jokainen koira voi olla ns. elämäni koira. Jokaiselle koiralle löytyy aina oma tila sydämessä ja jokainen antaa omistajalleen jotain ainutlaatuista.

Vaikka koirien (ja kissojen, marsujen ja akvaariokalojen) kanssa olen harrastanut ja elänyt koko ikäni, kasvattajana olen yhä melko tuore tapaus. Emman jälkeen, kun tuli taas tunne, että olisin valmis seuraavan ystävän hankintaan, olin jo jonkin verran kiinnostunut koiranäyttelyistä. Halusin pienen, helppohoitoisen ja persoonallisen rotukoiran. Sekä ystävättärelläni, että naapurillani oli tipsut ja nämä hurmaavat koirat valloittivat täysin sydämeni. Joka kerta rappukäytävässä tavatessani naapurin Tessun tervehdimme toisiamme suurella riemulla ja vaikka ystävättäreni Ramilla oli varaa valita, se haki juuri minut lenkkiseurakseen aina kun se vain oli mahdollista. Voisin jopa sanoa, että minä en valinnut tipsua – vaan se valitsi minut!

Ensimmäinen tiibetinspanielini Lili on kohta jo seitsemän vuotta ja koko sen ajan olen ollut aktiivisesti mukana Tiibetinspanielit ry:n pääkaupunkiseudun toiminnassa. Kasvattajaroolimalleinani pidän Ziestan kennelin Iina Mattilaa ja Seduhin kennelin Päivi Säviahoa. Olen kiitollinen kaikista arvokkaista neuvoista ja opeista mitä olen heiltä saanut. Oma tavoitteeni on kasvattaa pienimuotoisesti terveitä, hyväluonteisia, pitkäikäisiä ja rotumääritelmän mukaisia ihmisen parhaita ystäviä. Kenneliimme syntyy pentuja harvakseltaan ja harkitusti.